maanantai 3. joulukuuta 2012

Hiljaista on ollut..

Mutta josko nyt saisi taas tekstiä aikaiseksi!

Viikonloppuna oli jälleen Top Team leiri. Itsehän en sinne Bliin kanssa hakenut, kun pikkuinen oli tiineenä testien aikaan. Kovasti kyllä olisin halunnut mukaan, mutta enköhän jää henkiin ilmankin Teamia. Onneksi treenattavia asioita saa selville ja niistä voi itsekin koittaa itsekseen oppia. Yksi asia mikä Jenny D oli leirillä opettanut, oli nopeammat "reitinvalinnat". Niistä sitten (oli mulla kuva) vetäisin tänään omat treenit ja kellotin erilaisia ohjauskuvioita kolmelta hypyltä. En ole aikaisemmin kellottanut näitä kuvioita mutta nyt sitten tuli tehtyä lähes huolella. Aikaisemmin olin siinä uskossa että kun tekee takaakierron hypyllä, niin mini-luokan koiralla ei ole kovasti väliä että tekeekö sen kierrättämällä siivekkeen ympäri vai antaako maksien tapaan hypätä ristiin yli ja tulla toiselta puolelta. Nyt sitten yllättäen ristiinhyppääminen oli meille tällä hetkellä tehokkaampi kellon mukaan. Toisaalta meillä on ollut pitkä tauko takana eikä varmastikaan tiukkaan käännökseen tarvittavat lihakset ole sitä mitä olivat ennen taukoa!


Koitetaan tässä pikkuhiljaa taas ottaa yksittäistä kuviota ja koitetaan saada esteet taas muistiin ilman että rikkoontuu itse tai koira. Kisakalenterissa oli HSKH:n kisat tuossa vuoden lopussa, jotka hieman kiinnostaisi. Nyt katsellaan päivät kerrallaan ja toivottavasti kisaaminen onnistuu!

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Lenkkiä ja suuntaviivojen pohdintaa

Viimeaikaiset puuhastelumme ovat nyt olleet hieman jäissä. Blitz kävi osteopaatilla ja etupää oli oikein hyvässä kunnossa, mutta takapäähän tarvitaan lihasta. Kovasti koitetaan kuntoa kasvattaa ja vähän lihaksiakin Blitzille kuin myös isännälle. Viime viikolla tuli käytyä Blitzin kanssa hallilla ja kyllähän tuo vielä esteet muisti. Tai ainakin osan niistä :) Into piukassa porhalsi menemään muutamat kepit ja putket, A:n ja kourallisen matalia hyppyjä. Itsekin juoksuaskeleita otin ja ilokseni huomasin ettei polveen tullut oireita vaikka tukea ei ollutkaan päällä. Tälle viikolle onkin sitten otettu oikein kuntokuuria. Kolmena iltana ollaan käyty juoksemassa puolen tunnin lenkkiä ja vauhtina ollut meikälle kevyt ja Bliille sellainen letkeä ravi-vauhti. Pikkumustat olivat alkuun mukana, mutta ilmeisesti vauhti on asteen liian kova että pystyisivät tasaisesti ravaamaan lyhyillä kropillansa, joten kolmas lenkki olikin sitten vain Blii ja minä. Onpa ollut ikävä treenistä kipeitä lihaksia! Mikä parasta, polveen ei vieläkään satu!

Jatkoa suunnittelin niin, että kuntoilu jatkuu ja esteillä käydään kevyesti alkuun. Pohdin myös mitä ja miten nyt teen tämän talven. Nyt on ollut viime aikoina merkkejä ja kirjoituksia siitä, että suomalaiset ehkä treenaavat liian vaikeita asioita. Muistan jo monena MM-kisa viikonloppuna toivovani vaikeita ratoja jotta suomalaiset saisivat etua siitä, koska Suomessa treenataan ja kisataan melko hankalia kuvoita. Tosin nykään taso on suuremmilla agilitymailla sellainen, että eipä siitä Suomelle paljoa etua tule. Kolmosluokkaan kaikilla on kiire nuorine koirineen ja ne ykkösten ja kakkosten (jotka ovat myös vuosien saatossa tulleet haastavimmiksi) helpot radat jäävät vähiin. Näkisin että helpoilla ja sulavilla radoilla on edelleen paikka treenikalenterissa. Helpot radat kuitenkin nostavat vauhdin korkeaksi ja onnistumiset parantavat sekä koiran että ohjaajan itseluottamusta. Kaksi ominaisuutta jota itse arvostan teknisen osaamisen lisäksi.

Meillä Blitzin kanssa on nyt hyvä tilanne taas aloittaa puhtaalta pöydältä. Edellinen kisamme on ollut SM kisat 17.6 ja polveni rikoin 12.5, eli taukoa on ollut pitkään. Aloitamme siis helpoilla ja kevyeillä treeneillä ja lähdetään siitä pikkuhiljaa taas kisakuntoa rakentamaan kesää kohti, kuitenkin pitäen helppoa treeniä mukana treenikalenterissa. Itse näen että tekisin virheen jos aloittaisin liian teknisen ja vaikean treenaamisen tauon jälkeen, kun fyysisiä edellytyksiä meillä kummallakaan ei siihen ole vielä. Niin ja yksittäiset esteet (puomi, keinu ja kepit) kaipaavat uudelleenarvioinnin ja varmasti lisää treeniä!
Kuntoilemisiin, toivottavasti ei tule takapakkeja!

tiistai 9. lokakuuta 2012

Lähteekö se sillä millä tulikin?

Tylsä polvipäivitys jälleen.

Joku aika sitten tuli juostua juoksumatolla reipasta 5min/km vauhtia five-fingerseillä. Kovasti pohkeet siitä otti itteensä, mutta polvessa ei ollut tuntoja päivään. Mutta sitten taas kipeytyi hiljaksiin ja pohjelihasten juntturan lisäksi oli polvi hetken kipeänä. En käyttänyt polvitukea joten ajatuksena oli koittaa myöhemmin uudestaan tuen kanssa.

Eilen tuli sitten agilityn MM-kisojen jälkihuumassa otettua kaksi lainakoiraa kentälle. Ideana tietenkin kokeilla polvea jälleen kerran, tällä kertaa tuen kanssa. Lääkärillä kävin tuossa välissä toistamiseen eikä muuta tullut tuomioksi, kuin että treeniä kivun sallimissa rajoissa. Kokeilemaan siis etsimään sitä ihmeellistä rajaa...

Radaksi en tehnyt mitään ihmeellistä, kun koiratkaan eivät ole minun kanssa agilityä tehneet. Valssit sekaan ja kokeilemaan josko sattuu tai ei. Patella-tuki päälle, vaikkakin eri merkkisen kuin tämä kuvassa. Juoksut otin rauhallisesti, valssit myös melko rauhallisesti, mutta jokatapauksessa kivalta tuntui! Ei kipuja, ehkä vähän tuki painoi polvea. Hienoa! Nyt vain sitten odottelemaan pari päivää että miltäs sitten tuntuu. Nyt seuraavana päivänä hitusen tuntoja polvessa, eli ei voi terveeksi sanoa, mutta sen verran hyvältä tuntuu että voisi ihan hyvin lähteä tänäänkin juoksemaan. Vähän hienoa! Nyt kun pääsin hehkuttelemaan, niin luultavasti huomenna on törkeen kipeä polvi ja perun sanani :D

Tässä vielä eiliset ulkoilutukset Risto-valkkarin ja Ruuti-schipperken kanssa. Kivaa oli kun itse pääsin näkemään esteet ihan kunnolla :D


maanantai 17. syyskuuta 2012

Blitz ja pennu

Tässä ei hirmuisesti aiheesta ole huudeltu, mutta eiköhän nyt siitä jotain voisi täälläkin mainita!

Eli Bliille syntyi pennut kaksi viikkoa sitten sunnuntaina. Blitz synnytti kaksi pientä penneliä, toinen on pieni uros ja toinen oli toooosi pieni narttu. Narttu oli valitettavasti niin pieni ettei selvinnyt paria tuntia pidempää :-( Uroksenkin kanssa oli kysymysmerkkejä ilmassa eikä oikein voinut tietää mihin suuntaan uutiset lähtisivät menemään. Nyt kuitenkin pariviikkoisena uros on oikein reipas ja terhakka tapaus ja on aika esitellä Blitzin pentu. Blitz hoitaa pentua oikein kivasti ja eilen tulikin käytyä kasvattajan luona Bliitä ja pennua tervehtimässä. Blitz on törkeen hyvässä kunnossa, lihava kuin mikä ja maitoa riittää ;-) Veikkaan että kisoihin lähtemiseen ei tule ongelmia sitten ajastaan.

Blitzin pennutushan oli vain ajan kysymys ja nyt kun olen tätä polveani potenut, niin astutus tuli oikein ajankohtaiseksi ja ajoituksellisesti melko sopivaan hetkeen. Jäihän tässä muutamat kisat käymättä, mutta eipä sitä kisojen takia polvea viitsi tuhota vaikka kisat olivatkin karsinnat ja EO:t. Harvemmin tulee mietittyä kisoja siltä kannalta että jos itse onkin paikat ns. paskana. Kyllähän koiran kannalta tulee asioita mietittyä ja jopa jumien takia herkemmin jää kisoja väliin.

Tässä muutama kännykkäkuva pienestä urhosta:






lauantai 8. syyskuuta 2012

Pikkuhiljaa!

Nonih, nyt on viikkoon mahtunut niin paljon asiaa, ettei tosikaan. Sijaistoimintoja tosiaan. Pitääkö niitä ottaa sitten näin paljon?

Tälle viikolle on mahtunut ihan liikaakin asiaa. Koulut alkoi ja luennoilla olen ahkerasti jaksanut käydä. Tein kotitehtävätkin ja palautinkin. Hyvä minä! Töissä olen käynyt melkeinpä joka päivä ja kerran kävin kouluttamassa agiakin. Kaksi koulutettavista olivat treenanneet vain kesän agilityä, suurinpiirtein itsekseen. Kahdesti kävin kampuksen punttiksella treenailemassa ja kaikkea muuta pienempää asiaa sain mahtumaan viikkoon. Niin ja huomenna tulee viikko siitä kun Blitz synnytti uros-pennun kasvattajan luona. Hyvä Blii!

Punttikselta löytyi mukavasti juoksumatto ja sitä olen nyt sen pari kertaa juossut five-fingerseillä, eli paljain jaloin. Yllättävää että pohkeet eivät ole kipeytyneet. Mukavampi yllätys oli, että polvi ei alkanut kipuilemaan aivan älyttömästi. Ensimmäisen juoksun jälkeen polvessa ei tuntoja, ja toisen päivän jälkeen vain vähän! Vähän taukoa ja toivottavasti taaskaan ei tunnu kipuja polvessa, meinaan olisi kiva päästä tästä vammasta eroon! Eipä tässä vielä kiireitä, mutta parempaan suuntaan kaikinpuolin on kiva mennä :-)

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Sijaistoimintoja, osa1

Nyt kun oma treenaaminen jalan kanssa on jätetty vähemmälle, niin kovasti olen katsellut jotain muuta tekemistä. Päädyin sitten takaisin koulun penkille. Eiköhän siinä ole hetkeksi jotain muuta ajateltavaa. Samalla tuli tutkailtua tukevia urheilumuotoja ja päädyin ottamaan punttiskortin kampukselle. Josko laittaisi tukevat lihakset kuntoon kunhan pääsee taas juoksemaan agia, eli lähinnä keskivartalo ja polvea tukevat lihakset. Polvi on hieman vihoitellut, kun on tullut testailtua juoksentelua, mutta parantuminen tuntuu olevan hyvällä mallilla!

Eilen tuli käytyä ratamestarikurssi Anne Saviojan kouluttamana ja tässä on hieman tullut naksuteltua Blitzille, mutta kovin vähiin on jäänyt agilityn miettiminen. Tottakai tuli seurattua PM kisat niin hyvin kuin kännykkäyhteydellä pystyy, ja kyllä silläkin jännitykset sai aikaan. Mahtavaa, onnea koko joukkueelle!

perjantai 3. elokuuta 2012

EO takana

Huh mikä rupeama!

Tulipahan työnnettyä lusikka sellaiseen soppaan että jatkossa pitää miettiä mihin ryhtyy!
Tarkoituksenani oli siis kisata ne karsinnat ja EO 2012, mutta toisin kävi. Polvi tuli muunmuassa vihaiseksi parin päivän seisoskelusta tuolla EO:ssa. Eli näillä näkymin taukoilut agilitysta ja vauhdikkaasta kirmailusta jatkuvat hamaan tulevaisuuteen. Toivottavasti ensi vuonna pääsee kisailemaan.

Polvesta riippumatta, toimin siis EO:ssa tiedottajana kotisuomeen. Autoin myös joukkueenjohtajan tehtävissä vaimoani, joka oli virallinen joukkueen johtaja. Koiriahan tuonne oli ilmoitettu pelkästään Suomesta se 65! Eipä ollutkaan helppo nakki, varsinkin jos olisi halunnut palvella jokaista Suomalaista koirakkoa tuolla kuten arvokisoissa voisi kuvitella. Onneksi kisaajat olivat kaikki kokeneita ja homma luisti omalla painollaan, vaikka katosinkin välillä päivittelemään kuulumisia interwebbiin. Harvinaista kylläkin, Ruotsi ei ollut panostanut realiaikaiseen tulospalveluun. Ilmeisesti luottivat livestreamiin tai jotain.

Enpä nyt sitten tiedä mitä tänne blogiin päivittelen, kun kerran agilitya ei tule tehtyä. Paitsi tänään naksuteltiin vähän seisoskelusta :D
Taidanpa kehitellä itselleni jotain sijaistoimintoja, mikä ei vaatisi kauheasti polvityöskentelyä... Parit koulutukset ehdin lupautua vetämään, eli kaipa tässä jotain tulee aiheesta kirjoiteltua!

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Ekat Blitzin SM kisat takana

Olipa reissu! Taas käytiin Jyväskylässä ihmettelemässä maisemia. Viimeksi kävimme siellä TopTeam leirillä vain hetki sitten ja taas sinne!

SM kisoihin lähdin hitusen valmistautumatta. Viisi viikkoa sitten, kun kävimme leireilemässä, reväytin polveni. Polvi kipeytyi leirillä ja turposikin hieman. Leirisunnuntaina oli vielä kaksi kisastarttia ja ne onnistuivat hitusen polven kipeillessä, mutta kaikki ei ollut hyvin. Perus junttina en sitten mennyt lääkärille, vaan ajattelin että parin viikon lepo ja sitten treenaamaan takaisin. Enpä sitten treenannut kuin kaksi kertaa.

Näin SM kisojen jälkeen, kun polvi on edelleen kipeä, kohtapuoliin valmistuvan fyssarikaverini kanssa pähkäiltiin epäviralliseksi diagnoosiksi Hyppääjän polven. Kyseessä siis rasitusvamma polvilumpion alapuolella olevassa patella-jänteessä. Tässä pieni lainaus:

"Jos vamma on diagnosoitu alkuvaiheessa ja kuntoutus aloitettu heti, hyppääjän polvi paranee noin 4-6 kuukaudessa. Pitkälle edennyt vamma saatetaan kuitenkin joutua operoimaan, mikäli yllämainittu konservatiivinen hoito ei auta. Leikkauksen jälkeen urheilija pystyy yleensä palaamaan lajiharjoitteluun noin puolen vuoden kuluttua."

 Itse kisoihinhan tämä pieni vamma ei vaikuttanut lainkaan. Olen tottunut liikkumaan ja urheilemaan joku paikka aina hieman rempassa. Kisoissa oli sen verran kuitenkin täpinät päällä että eipä sitä polvea siinä kohtaa huomannut.

Lauantain joukkuekisaan lähdin ankkuripaikalta. Alku osuuksilla saimme jo valitettavasti kerättyä kaksi hyllyä ja 15vp. Tavoitteeni muuttui koittaa tehdä nopeaa nollaa. Eipä sitten sekään onnistunut. Blii liikkui hyvin, mutta itse sain sabotoitua hätäisillä käsien tiputuksella toisen riman alas. Heti perään jätin sitten avoimet ovet kepeille ja toiseen väliinhän tuo sitten löysi avoimesta keppikulmasta. Loppuun vielä karkaaminen keinulta, vaikka tämä oli se toinen treeni mitä me treenattiin näihin kisoihin :D Tuloksena 15vp.

Sunnuntain yksilökisaan sain tsempattua itseni hyvään vireeseen. Polvi vähän vihoitteli lämmittelyssä, mutta tiesin jo eiliseltä, ettei se häiritsisi radalla lainkaan. Oma starttinumeroni oli 195 joten pääsin puolenpäivän aikaan rataantutustumiseen. Paikalle tulin joskus kymmenen jälkeen niin, että näin muutamat kymmenet suoritukset ennenkuin jätin kisojen seuraamisen väliin. Tässä vaiheessahan olinkin jo saanut omat ohjauskuviot mietittyä ja odottelinkin tutustumista ja sitä ennen tapahtuvaa itseni lämppäämistä. Olin psyykannut itseni n 35 koiran kisaan jossa lähdin siinä kymmenentenä koirakkona. Hyvin toimi, eikä kisajännitys ollut sen kummempi kuin normaaleissakaan kisoissa. Ainoa kohta jota radalla stressasin, oli keppien aloitus joka oli jälleen avokulmaan. Juuri eilenhän olin sen mokannut :) Ihan turhaan stressasin sitä. Mokasin jo toisella esteellä. Olipa historiallisen lyhyt kisa meille :D Toisena esteenä oli putki jonne koitin todella hätäisesti Bliin tyrkätä ja lähdinkin siitä vielä hätäisemmin liikkeelle eteenpäin. Mikälie hätähousu-kohtaus. Liekö sittenkin sitä jännitystä? Vai treenaamattomuutta? Samapa tuo, hyllyhän siitä tuli. Ei muutakuin koiraa putkeen ja loppurataa koittamaan, olihan rata todella mukava! Mielestäni Seppo Savikko oli onnistunut radoissansa todella hyvin. Noh, eipä siitä radasta muille jäänyt mitään kerrottavaa. Kepit onnistui ja muu on historiaa. Alla vielä video meidän debyytistä SM kisoissa:


Päällimmäisenä mieleeni näistä kisoista ja suorituksistamme jäi:
+ puomin juoksukontakteilla persjättö
+ Blitzin hyvä draivi tauosta huolimatta
- Treenamattomuus / loukkaantumiset
- Turha hätäileminen turhassa paikassa
+ Kisajännityksen hallinta
+ Pettymyksen hallinta: sama hups-fiilis kuin pienissäkin kisoissa tapahtuva hylly

Blitz aloitti nyt sopivasti maanantaina juoksunsa, joten minulle jää hyvin aikaa alkaa kuntouttamaan polveani. Olisiko vihdoinkin aika sijoittaa koiran sijasta itseeni fyssari-aikaa! Ei muutakuin kisakalenteria tyhjäksi ja uusia suunnitelmia suunnittelemaan ;-)



torstai 7. kesäkuuta 2012

Isoja kisoja!

SM-kisat, Avoimet SM kisat, MM karsintakisat ja sokerina pohjalla: EO!

Tuleepa jännät kisat seuraaville viikoille! SM kisoihin on reilu viikko aikaa. Valmistautuminen viimeisen neljän viikon aikana, lähes nolla. Onni onnettomuudessa me ollaan treenattu muu aika vuodesta suht tehokkaasti ja tavoitteellisesti, eli ei pelkoa sillä saralla. Vielä jokuset "mieltä keventävät" treenit tässä pitää tehdä, ettei tartte sitten kisoissa arpoa että osataankohanko-me-toi?! Eli lähinnä että muistaako toi pahiainen keppejä, tai puomia, tai välistävetoa. Noillahan melkein jo pärjääkin :D

SM kisoista pari viikkoa ja sitten onkin agirotu. Siellä olisi tarkoitus kaksi starttia vääntää. Toiveissa tietty olisi myös se kolmas startti, eli avointen SM kisojen finaali. Josko tuolle parille väliviikolle saisi muutamat treenit väännettyä?

Agirodusta taas kolme viikkoa ja onkin sitten MM karsintakisat. Kaksi starttia, toivottavasti viisi. Niihin ollaan jo pakostakin saatu treenejä alle. Tietty odotettavissa on ylläreitä johonkin väliin, eli juoksuja ei ole kuulunut ja niitäkin odotellaan innolla :D

Ja sitten se sokeri. Viikko karsinnoista on EO eli "euroopan mestaruus"kisat. Pääsimme varasijalta osallistumaan EO:n yksilökisoihin! Vähänkö hienoa! Olen yksiin EO kisoihin osallistunut Damin kanssa ja se tunnelma ja kisafiilis oli aivan mahtavaa. Nyt pääsee sitten "kunnolla" treenanneena koittamaan toisen kerran niitä kisoja. Aivan selkeästi eniten odotan näistä kisoista tätä EO:ta!

Tavoitteitahan ei tälle vuodelle ollut asetettu muuta, kuin testata itseään isoissa kisoissa. Tässähän sitä sitten on! Kisaa jos toista muutamalle kuukaudelle. Tykkään kisata kisoja kuin kisoja, mutta nyt on fiilikset hyvät kun on näinkin paljon herkkua tiedossa! Kisoissa nähdään!  (koitan kyllä päivittää tänne, kun taas asiaa on)

tiistai 22. toukokuuta 2012

Pohdintaa SM-kisoihin

Ilmoittauduin juuri SM kisoihin. Hurjaa.

Viimeiset kaksi kertaa, kun olisin voinut päästä SM kisoihin, epäonnistuin tuplanollan saamisen kanssa. Ensimmäinen oli schipperke Damin kanssa. Oli tosi lähellä, mutta yksi kova ihanneaika ja toisella kerralla viimeinen! rima esti kisoihin pääsyn (oli siellä muitakin, mutta nämä jäi elävästi mieleen). Tiedossahan oli että ei noilla tupla-onnistumis-prosenteilla ole mitään asiaa kisoihin, mutta kokemusta olisi ollut kiva saada! Viime vuonna taasen Blitzin kanssa jäimme kahdesta nollasta, tarkemmin tuplanollasta, vajaaksi vaatimuksista. Blitzillä oli toisaalta vain se reilu kuukausi aikaa kerätä nollia kolmosissa, mutta eipä se kuukauden lisäaika auttannut kun emme karsintoihinkaan saamme nollia.

Tänä vuonna asia on hitusen erilainen. Olemme saaneet kolme ihka aitoa tuplaa ja useamman "out"in tuplille. Viime vuodesta olemme laskeneet juoksukontaktiemme EPÄonnistumismahdollisuutta 31,2% tämän vuoden 13,6%. Pahiainen kulkee kovempaa kuin viime vuonna ja ehkä ohjaajakin hitusen on tullut nopeammaksi ja järkevämmäksi. Ei paljoa, mutta vähän :) Jos ei muuta, niin ainakin itseluottamus on suurempi kuin koskaan!

Kova itseluottamus, onko katetta? Nooh, jos kuitenkin näytetään kortit, niin:
  • vain kolme tuplaa vuodessa
  • Puomilla jopa 15% mahis epäonnistua
  • nollaprosentti 9/26 tekee 34%, helmikuusta tähän päivään (superpositiivisesti laskettu)
 ...eli eipä näillä tilastoilla kauheasti pitäisi uhota :) Tuplan saamiseen, 34% nollaprosentilla, on 11% mahdollisuus. Karkeasti, meillä on yksi kertaa kymmenessä vuodessa mahdollisuus saada tuplanolla SM kisoissa :D Onneksi ohjaaja ei ole tullut paljoa järkevämmäksi näinä vuosina ja nuo numerot ei merkkaa mitään. Me olemme menossa pitämään lystiä isoihin kisoihin! Harkkasuunnitelmia on pohdittu seuraaville viikoille, valmistava kisa on valittu ja majoituksesta ei ole hajuakaan! Näillä korteilla pelataan. Onneksi agilityyn ja minuun pätee tämä sama vitsi: Vian ei tarvitse olla suuri, jos se on päässä! ^_^ Nyt menen hetkeksi mököttämään ja parantelemaan polveani, jotta kohta voin tulla takaisin kirjoittelemaan miten huonosti olemme treenanneet ;P

Loppuun vielä kevennys. Tästä se minien nolla-ura aikoinaan lähti, näköjään kesällä 2007.


tiistai 15. toukokuuta 2012

TopTeam leiri 4. (Onneksi päästiin sinne...)

TopTeamin viimeinen leiri nyt takana Jyväskylästä. Juoksutusta, nuppijumppaa ja pari treeniä Blitzille ja pari kisaa vielä. Olipas mukava rupeama tuo koko TT. Mukavintahan siinä oli se, että oppi tuntemaan uusia agility-ihmisiä ja siinä samassa sai omaa agia eteenpäin! Suosittelen! Nyt on hirmuinen pohdinta päällä, että onkohan ensi vuonna taas haku päällä. Luultavasti haen vaikka vielä en ole järjellä ehtinyt ajattelemaan asiaa. Next Levelihän olisi myös mielenkiintoinen, mutta tämä neljä leiriä tuntui tähän hätään oikein sopivalta määrältä. Katsotaan mitä tuleman pitää!

Meillehän tälle leirille osallistuminen ei ollut läheskään itsestäänselvyys. Blii teki aivan jumalattoman pahan näköisen voltin A:lla kisoissa, juuri ennen leiriä. Tsekkasin omilla kyvyilläni, eli liikkeet ja ropelointi sekä lepojen jälkeen kuin aamulla, ja olin sitä mieltä että onnetar oli matkassa. Seuraavan päivän aikana sain pika-ajan Bliitä aikaisemminkin hoitaneelle fyssarille ja terveen paperithan sieltä tuli. Hyvillä mielin siis pystyin osallistumaan leirille. Tässä vielä lento-oravan kamikaze lento. Älkää katsoko jos inhottaa nähdä läheltäpiti tilanteita..



Leirin treeneissä emme osallistuneet perjantain aktiviteetteihin, eli knock-out kisaan, fyssarin käsittelyn takia. Lauantaina sitten olimmekin täysillä menossa mukana. Coucheina (huom suomennusvirhe on tarkoituksellinen, Jarikin on lihonnut ^_^   [no ei kai..]) toimi Orenius ja Suomalainen. Ryhmäjaon takia Jänesniemi jäi minulta kokematta. Ratapiirrustuksen sain kopioitua, eli treenaan ehkä-sit-joskus. Alla video. Sain lievän vaurion polveen, eli Jarin treeniä en vetänyt ihan loppuun asti. Tosin siellä ei kovin vaikeaa pätkää ollutkaan enää eli parhaat osat oli jo napsittu kakun päältä.


Leirillä oli nuppijumppaa ja fysiikkatreeniäkin, mutta niistä ei onneksi ole videomateriaalia ;)

Sunnuntaille sitten osallistuimme kaikki TT:läiset JAT:in kisoihin. Olipa hienoa kun oli kannustusjoukot eli TT:läiset hurraamassa. Kisathan pika-analysoitiin koutsien toimesta ja palautettakin annettiin. Omat kisat oli ihan ok. Molemmilla radoilla tahdoin vähän nukahdella. Ekalla radalla se aiheutti hyllyn ja pitkän kaarroksen ja tokalla radalla tuli sitten vain kaarrosta. Radat oli helpohkoja, mutta täysillä kun mennään, niin mitä vain voi sattua. Varsinkin kun ohjaaja on mitä on :D


Päättäjäisissä sitten syötiin kakkua ja taputeltiin toisiamme selkään. Tämä oli selkeästi tällainen fiilistelyleiri, missä siis valmisteltiin tuleviin koitoksiin. Tulevat koitoksethan tietty pitäisi olla ne SM kisat ja MM karsinnat, missä kaikki osallistuu pitämään hauskaa!


...ja hauskaa me ajateltiinkin pitää ;-)




tiistai 8. toukokuuta 2012

FI AVA Blitz

Heissulivei taas!

Tässä siis jymyuutinen myös itselleni: Blitzistä tuli agilityvalio 5.5.2012 I-HAH:in kisoista!

Ensimmäinen AVA nolla tuli 5.5.2011 ja olin siinä uskossa että 1v 1pv tarkoittaa ettemme voisi vielä valioitua. Ihme ja kummastus oli kova, kun tuomari lykkäsi kolmanneksi sijoittuneille ruusuketta kouraan! Olin jopa niin epäluuloinen, että pyysin Viitasen Annea tarkistamaan vielä toisen kerran. En uskonut. Kun sain kisakirjan käteen ja päivämäärät eivät täsmänneet aivoituksiani, kävin vielä kerran kysymässä seuraavalta tuomarilta. Samaa mieltä oli. Onnitteli vielä päälle. Vitsailinkin facebookissa että pitäisikö kysyä liitolta varmistusta. Juuri siis olin kysynyt liiton uudelta puheenjohtajalta, Kari Jaloselta asiasta :D Vahvistusta vielä löytyi sosiaalisesta mediasta, joten pakko oli uskoa.

BILEET!



Oli meillä kakkua ja makkaraa ja poreilevaa (pommaccia) treeniryhmälle. Eli siis mulle ja Bliille :D Noh, kety sai kans osansa. Eka päivän rata oli hyppis ja sekin oli siis nolla. Yey!

Tässä vielä video. Elämä on edelleen kiireistä, joten eipä tässä enempää jouda turinoimaan. Koitan ehtiä paremmalla ajalla.


(ps. ei olla treenattu hetkeen, alla kahdeksan hyllyä, jalat kankeina lenkin puutteesta. Nollat siis oikeasti ylläreitä!)

Niinjoo. Kiitoksia Eralle mahtavasta pennelistä! 3 vuotias ei pitäisi olla pentu, mutta mulle hän vaan on! (vasemmassa linkkipalstassa löytyy jossain kohdassa Eran blogi)

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Kiirettä pukkaa

Kiirettä pukkaa kuten otsikossakin sanotaan. Pidän päivityksen lyhyenä kun ei oikein ole ajatusta nyt hetkeen ollut mukana tähän kirjoitteluun.

Ööh, kisattiin pääsiäisenä viisi starttia. Ennen kisoja treenattiin irtoamista. Kisoissa sitten "yllättäen" irrottiin. Tuloksena viisi hylättyä rataa :D Ohjaaja oli pihalla kuin lumiukko huhtikuussa, yöpakkasia olisi kaivattu.


Nyt sunnuntaina käytiin treenaamassa BATin treenit. Koutsina oli kromfo Koko. Eihän noita ohjaajien nimiä muista, onneksi koirat muistaa ;)   [kyllä mä oikeasti muistan sen ohjaajan, ei vissiin olla juteltu koskaan aikaisemmin vaan]. Tehtiin pitkää rataa, ei saatu lähellekään nollaa. Ollaan edelleen pihalla, porkkanakin on viety! Noh, kepeille keksittiin jotain, samoin niistoa hiottiin paremmaksi. Samoin mietittiin putkijarrutusta. Juoksukontaktit osui ja kepeillä oltiin yhtä....samanlaisia kuin ennenkin. Eli keppejä pitää treenata.

Jos aikuisten oikeasti miettii asioita, niin hommat sujuu oikeaan suuntaan., niinkuin pitääkin! Koira alkaa irtoamaan, meitsi alkaa pääsee kärryille, kohta treenataan lisää ja sitten taas lisää kärryille pääsemistä. Kysymys onkin, milloin pitää tauottaa uuden treenaaminen että pääsee oikeasti kärryille ja osaa edes ne opetetut asiat? Nyt tuntuu siltä että treenattavien asioiden lista kasvaa nopeammin kuin ehtii ja pystyy treenaamaan :D Ja se porkkanakin oli syöty... Onneksi kesä on ovella!

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Keskiyön treenit

Liekö kuuppa pehmenny, tuleva täysikuu, tulevat kisat tai ajanpuute ajanut minut näinkin epätavalliseen aikaan treenaamaan. Noops, päätinpä siis käydä treenaamassa puoliltaöin! Olipahan rauhallista ja kentän sain valita aivan vapaasti = Viidennellä kentällä ei ollut esteitä, kolmannella treenasivat muut ja ykkösen ja kakkosen nurmi on lyhyt. Helppoa! Nelosen baana oli siis meitä varten.

Pikaisella muutoksella sainkin teemaani sopivan treenin aikaiseksi. Katsoin maanantaina yhden videon. Joskus vain tulee sellaista harrastettua. Toivottavasti vaimo ei saa kiinni tällaisesta, eikä muu kansa paheksu. Video oli agility sellainen! Siellä oli noita euroopan huippuja kisaamassa jossain maneesissa, ihan jumalattomilla esteväleillä. Tuli pakottava tarve päästä treenaamaan irtoamista :D Tässä muuten se video, jos vaikka jollekulle muulle olisi apua pakottavasta treenaamisen tarpeesta. Treenasin myös juoksukontaktia, juoksukontaktin layeroimista kepeille, juoksukontaktilta poispäinkäännöstä kepeille. Hieman A/putki-erottelua ja loppuun hitusen "jenkkiläistä", meidän tapauksessa vain irtoamista hypylle. Monta lyhyttä pätkää, paljon toistoja, tylsä video siis. Eli tässä vielä sitten se linkki :D


maanantai 2. huhtikuuta 2012

Blitz kolme vuotta!

Onnea Blitzille ja sisaruksille 3 vuotispäivänä! Kiitoksia Eralle tästä tehopakkauksesta!





Eiköhän me tänään juhlita synttäreitä perinteisesti.... Agilitylla :D Pitäähän sitä olla kunnossa perjantain ja sunnuntain startteihin!

Uudet kisatkin muuten pääsivät kalenteriin. TopTeamin leirillä numero 4 on mukaan ympätty JATin kisat, jossa koutsit meinaavat katsella jokaisen leiriläisen radat ja luultavasti antaa tiukkaa palautetta. Aikas mukava idea!

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Perjantain pikaiset

Ennen iltavuoroa, vaihtoehtoina oli joko pienet päikkärit tahi pikaiset treenit. Treenit voitti, mitäpä olen valitellut että ei ole ehtinyt treenailla ;-)  Treeniaiheeksi päätyi keinun vahvistaminen, hieman puomia loppuun ja välissä vähän vauhtirallattelua.

Keinulle joutui taas vahvistamaan kontaktilla pysymistä kunnes keinu oli maassa. Juoksukontaktitreenit on tehnyt sen, että eihän tuo kontakteilla osaa pysyä ilman muistuttelua. Pari kertaa jouduin "ärähtämään" ja sen jälkeen onnistuikin sivuttaisirtoaminen viereisen esteen layerointiin, parin kolmen metrin eteen eteneminen, kuin myös persjättö keinulla. Nyt tulikin mieleen, etten ole opetellut itsenäistä etenemistä keinulla jossa itse jäisi taakse. Toisaalta enpä muista heti rataa jossa keinulta olisi käännytty takaisinpäin.

Vauhtirallattelussa oli pari mutkaputkea, suora putki välissä ja jokunen hyppy siellä täällä. Vauhtia saatiin, hieman irtoamista putkiin muisteltiin. Hypyille sain aikaiseksi persjättö kuviota.  Ihan jeesh!

Puomia otettiinkin sitten erikseen. Siellä pääsimme hieman muistelemaan mihin kohtaan piti karvatassun osua. Tällä kertaa ei otettua ohjaajaa kovaan vauhtiin, liekö ollut pulleanlaiska ohjaaja. Treenattua tuli kuitenkin "hölkkä"vauhdin kontaktia molemmilta puolilta, eteenpäin lähettämissä jossa jäin puomin jalan kohdalle, sekä sokerina ja uutuutena rallattelu-suoranputken layeröinti samalla kontaktia suorittaen. Layerointi toimikin yllättävän hyvin! En olisi uskonut että tuo jatkaisi suoraan vaan että olisi kääntynyt liian aikaisin ja ottanut virhettä, mutta toisin kävi! Hyvähyvä. Yksi mitä myös kokeilin, oli ihmisnuoli puomin päähän. Se ei oikein ollut hauska vaan pomppuhan siitä tuli. Tuskinpa tuota kuviota koskaan ehdin kisoissa tekemään, mutta hauska kokeilu :D

Kannustuskuorossa oli schipperkevanhus Ditte, joka intoutui kommentoimaan koko treenien ajan notta miten siellä kuului mennä. Oikein näki naamasta minkälaisia vinkkejä sieltä tuli: "Eieieieie, ei minun nuoruudessani... ÄLÄ juokse sitä puomin konthakthia!!!" :D

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Kisaraporttia BAT

Sunnuntaina pääsimme kotikentille kisaamaan, tällä kertaa BAT:ia edustaen! Onneksi ei edustuspaidan vaihto tuonut odotettua epäonnea, vaan hienosti Blitz toimi myös erivärisen ohjaajan kanssa.

Kisat alkoi aamulla kellon-säädöstä johtuen aivan liian aikaisin minun unta vaativille kutreilleni. Koitin fiksusti säätää kännykästä automaattisen ajansiirron pois, mutta tietäähän sen jo etukäteen miten siinä kävi. Heräsi, torkutin, löysin kisoihin onneksi ajoissa. Tietenkin se 5min ajomatka kisoihin auttoi hieman ehtimisä :)

Kisoihin arvottiin kolmesta tarjolla olevasta tuomarista Ritva Herrala. Ritva oli tehnyt suht vauhdikkaat radat. Tarjolla oli kaksi agi rataa ja yksi hyppis. Blitz oli treenaamatta näihin kisoihin sen pari viikkoa, joten luotto puomiin ei ollut ihan kohdillaan. Oli hitusen jumissa TopTeam leirin jälkeen ja ekalla treeniyrittämällä jätti ensimmäisen riman hyppäämättä. Pahiainen meni riman ali, vaikka laskin sen alemmas!!! Oli lyhyet treenit ja onneksi osteopaatin visiitti olikin jo seuraavalla viikolla. Jotain se O-täti hipelöi ja käpelöi tuota hieman epäluuloista koirulia. Auttoi kovasti, koska kisoissa olikin jo ihan uusi vaihde silmässä!

Itse kisat alkoi agiradalla, joka mielestäni oli mukavan helppo. Pelko puomista oli tällä kertaa aiheellinen ja tämän vuoden toinen kontaktivirhe puomilta napsahti siinä. Oli muuten ainoa virhe sillä radalla, vaikka itse meinasin unisena törmätä niinkin pieneen esteeseen kuin A :) Seuraavaan kisaan sitten kävin hakemassa autosta kumimaton ja sillä sitten treenattiin askeleet kohdilleen. Tokalla radalla tulikin sitten yksi makeimman näköisistä juoksukontakteista joita Blii on tehnyt! Nollavoitto plakkariin, nam, kiitän! Hyppiksellä sitten lähdettiin vähän rennommin liikkeelle ja meinasin kepeille viennissä lähettää väärälle esteelle. Onneksi pysyi hyppysissä ja keppien aloitus löytyi. Jokin outo rytmihäiriö kuitenkin saatiin keppien loppuun ja kepeiltä ulos väärältä puolelta. Ainoa virhe ja hyllyhän siitä tuli. Niinjoo, meidänhän piti treenata ne kepit kuntoon :D

Tässä vielä videot radoista:


Seuraavaksi kisataankin sitten luultavasti pääsiäisenä. Josko saisi vähän enemmän treeniä alle. Parempi olisi, vaikka ihan kivaltahan tuo meno näinkin näyttää.


tiistai 13. maaliskuuta 2012

TopTeam 3, Lempäälä

Tulipahan taas lihakset kipeiksi. Jaa että miksi? Treenistä tietenkin!
Pitäisi melkein katsoa videolta montako spurttia tuli vedettyä viikonlopun aikana. Kolme ratatreeniä meillä kuitenkin oli tälläkin leirillä, jonka lisäksi fysiikkatreenit, psyykkiset luennot ja leirin aloituksessa vieraileva luento. Olipas mainio leiri!

Perjantaina aloitimme luennolla. Luennoitsijana toimi Tommi Evilä. Joo se söpö pituushyppääjä. Aiheena taisi olla jotain kisapsyykkaukseen ja henkiseen valmistautumiseen liittyvää. Oli positiivinen ylläri! Kovasti painotus tällä leirillä oli mielikuva-harjoittelussa. Suosittelen tekemään. Ihan vaikka siksi että Tommi sanoi niin :D

Lauantai polkaistiin käyntiin ryhmissä ja minun ryhmäni aloitti Elina Jänesniemen treeneillä. Ryhmässämme oli kaksi, joten aikaa treenata riitti. Luksusta! Aiheena oli kepit. Kepeille tuli törkkäisyä jo putkea kohti kepittelyä. Vaikeaa oli kun emme ole tuota treenanneet. Hyvin se siitä sitten lähti kuitenkin sujumaan. Lisäksi toisena vaikeana kohtana meillä oli kolmella hypyllä oleva välistäveto. En mitenkään saanut koordinaatiotani kuriin ja oli ihan mahdoton tehdä se niinkuin Elina halusi. Kotiläksyiksi tuli ne kepit edelleen (tuli viimekin leirillä) ja lisäksi tuo välistäveto harjoitus.


Lauantaille osui lisäksi Jerryn fysiikkatreenit. Siellä sitten "lämmiteltiin", eli tällä kunnolla tehtiin maksimivoima harjoitusta reisille :D Ei vaan. Lämmittelyjen jälkeen koordinaatiorata kelloa vastaan. Juostiin tötsien ympäri, takaperin, varvasloikkia, kuperkeikkaa, parit viivajuoksut ja vielä kuperkeikkaa. Tietenkin kelloa vastaan. Kävi reisien päälle kuten joka kerta ja seuraavina aamuina nämä todellakin tuntuivat.
Lauantai illalle oli sitten vielä yhteistä huvittelu-ohjelmaa ja kivaahan se oli. Väsy vain painoi päälle ja nukahtamista ei tarvinnut houkutella!

Sunnuntai aamu alkoi hotellin aamiaisen jälkeen Vapun luennolla. Mielikuvaharjoittelua, valmistautumista. Kaikkea kivaa siis. Oli jälleen hyvä luento. Siitä pääsimmekin jatkamaan Lempäälän hallille ja vuorossa olikin herkkua. Jari Suomalaisen radallehan kävi kutsu. Vaihteeksi ei ollut kovavauhtinen juoksurata, mikä yllätti minut. Olihan siellä parissa kohtaa kiire että ehti tekemään sokkaria, mutta muutoin oli oikein sopivasti haastava rata. Kovasti siinäkin kämmensimme Blitzin kanssa ja treeniä tuli. Kepit olivat niin häiritsevän huonot, että Jari antoi siitä erikseen kotiläksyjä. Tämähän menee hyvin kun jokainen koutsi tarjoaa samasta esteestä kotiläksyjä!


Jarin treenin jälkeen pääsimme vielä hetkeksi Vapun henkiseen koutsaamiseen. Kovasti yritettiin poistaa niitä mörköjä sieltä ajatuksista. Kyllähän siinä onnistuttiin ja ohjeitakin jakoi miten toimia. Oikein kiva! Tuossa ensimmäisessä videossa minkä laitoin jakoon (eli se Elinan ratapätkä), olikin pieni piikki siihen henkiseen mörköön mitä ei saa päästää ajatuksiin :D

Vielä viimeiseksi sitten sunnuntaille oli tarjolla Juha Oreniuksen rata. Rata taisi olla sitten helpoin meille, kun aivan lopuksi saimme sen nollalla läpi. Alussa kyllä piti veivata muutamia kohtia. Nekin kohdat olivat sellaisia, missä en keskittynyt liikeratoihin ja ohjasin Bliin ihan väärille esteille. Oppia tuli siitäkin ja jatkossa pitää olla tarkka. Tai siis tarkempi. Enhän minä yleensä tuollaisia virheitä tee, mutta kun oli väsy ja jalat kipeät ja ja ja...


Leiri oli hieno, ihmiset siellä edelleen motivoituneita. Mielestäni vain aikataulut olivat liian tehokkaita tai halli liian pieni, kun muita ei tullut paljoa nähtyä. En edes tiedä oliko jotkut leiriläisistä paikalla :D Yhtä leiriä ollaan vaille vielä, sen jälkeen se olikin siinä. Onneksi tuli paljon kotiläksyjä ettei treenaaminen lopu kesken.

Levon jälkeen (lue: kun jalkoihin ei enää satu) täytyykin aloittaa systemaattisesti aiheellisten kohtien treenaaminen. Kisoihinkin ilmoittauduin, eli BATin kisoihin olen menossa parin viikon päästä. Siitä tulikin mieleen, vaihdoin myös seuraa. Seuraavissa kisoissa edustankin BATtia. Ihme että huolivat minut :D




maanantai 27. helmikuuta 2012

Karsintanollat kasassa, jesh!

Vielä viime kuussa mietin, notta mitenköhän ne meidän nollat alkaa tulemaan. Olin jo valmis luovuttamaan ja siirtymään ohjattuihin treeneihin, mutta sitten jotain tapahtui ja vaaka on alkanut heilahtamaan niitten vitosten ja hyllyjen sijasta nollien puolelle! (Älkää huoliko, ei millään isolla prosentilla kuitenkaan.)

Mitäkö sitten on tapahtunut että vaaka on heilahtanut? Itse tykkään ajatella että tilastot hoitaa hommansa ja että kun kolikkoa heittää tarpeeksi monta kertaa niin molempia tuloksia tulee about saman verran. Toisaalta tuurilla seilaavat valtamerialukset ja metsä vastaa kun sinne heittää sheltin... Mistäpä minä tiedän mitä nyt on tapahtunut. Kaipa me ollaan kisattu ja treenattu sopivasti, sekä pipoa on löysätty kaikinpuolin.

Lauantaina käväistiin siis kisailemassa kolmen kisan verran Hyvinkään hallissa. Tuloksia tuli ne perinteiset kolikon kääntöpuolet, eli yksi virhe joka radalla.

Ensimmäisellä radalla mentiin hieman pitkillä kaarteilla. Ehkä jäniksessä oli liikaa sähköä ja kepit jäi kesken yhden välin verran. Myös ohjaajan kaksi mukaan tullutta vasenta jalkaa ei auttanut ja ehtimisen kanssa oli vähän epäselvyyksiä. Kaiken kaikkiaan aamu-uninen rata jossa ei ollut mitään tolkkua. Siis rata oli kiva mutta suoritus ei.

Toisella radalla oli jo menemistä ja puoleenväliin päästiin ihan kivasti. Siinä sitten odotellessani Bliitä putkesta, päätin valssata ihan väärin enkä saanut Bliitä vedettyä hypyn toiselle puolella. Kyllä harmitti, oli parasta menoa sille päivälle. Jäi kuitenkin hyvä fiilis!

Kolmannella radalla en sitten millään mukamas ehtinyt loppuosan "serpentiiniin", ja mitenkö minä sitten yritän pelastaa tilanteen? Jollain säälittävällä ranneliikkeellä :D Samalla vauhdilla maaliin eikä kerrota Bliille että emmä osannukaan!
Teemana oli myös jonkin verran liukkaus tai valuminen. Tiedä sitten onko oikeasti tuo pohja liian liukas, hyvin Blitz näyttää siellä pääsääntöisesti menevän. Alla video, siitä saa kukin päätellä onko luikasta.





Kenraaliharjoitusten jälkeen sunnuntaiksi siirryttiin HSKH:n aurinkoisiin kisoihin Ojangon hallille.
Sieltä tuliaisiksi olikin sitten kahdelta ekalta startilta nollavoitto ja kolmannelta radalta yksi kielto nopealla ajalla.

Ekalla radalla meinattiin startti jo rykästä reisille. Sitten valutettiin kaarroksia, mitkä videolta näytti ihan kivoilta, mutta en yhtään osaa sanoa mitä kello olisi niistä mieltä. Keppien jälkeen meinasin antaa valahtaa väärälle hypylle, ja siitä pari hyppyä eteenpäin niin valahti ulos kamerasta! Kyllä se takas tuli ja nollalla maaliin. Hätäinen mutta hyvä fiilis jäi!

Tokalla radalla koitin aloitukseen tehdä vähän omanlaista kuviota. Meillehän toi pakkovalssi ei taivu kovin helposti ajoitus-logistisista syistä. Joten takaakiertoa peliin ja meinasihan siinäkin käydä vetelästi. Hyvin siitä kuitenkin Blii väisteli minun jalkoja ja päästiin eteenpäin. Ekalla radalla jollain rimalla rapsahti, joten pelkäsin että rimaa saattaa kaatua väsymisen takia. Otin sitten A:n jälkeen taas suurimmasta osasta kilpakumppaneita poiketen vähän ehkä pidemmän kaavan mukaan, mutta mielestäni liikeradoilta rima-ystävällisemmän. (tästä muuten tein videon loppuun vertailun Italian sankarin medi shelttiä vastaan) Taas valui, mutta otetaan sitten treeneissä vähän tiukemmin. Ainiin, mustan suoran putken jälkeen meinasi valahtaa pöksyihin! Hitusen mä karjuin siellä että täällä täällä. Ei olla siis opeteltu putkijarrutusta ja Seppo oli keksinyt inhottavan kielto-ansapaikan :D Nollalla maaliin ja fiilis vain parani!

Kolmannelle radalle vaihtui tuomari ja rata oli suoraviivaisempi. Leenan radalla kuitenkin sai pinkoa kovaa ja puomillahan jäin sitten Blitziä niin paljon alakynteen, että eipä mennytkään edessä hieman oikealla olevalle muurille vaan kaarsi minua kohden kiellon arvoisesti. Noh, täysillä maaliin ja kiellosta huolimatta nopeaa aikaa tarjottiin, ja video"tuomaroinnin" jälkeen puomilta myös vitosta olisi hyvä ollut tarjota. Tuttu ja turvallinen yksi virhe radalla. Ihan hyvä lopetus, sillä kolmannella nollalla olisin varmaan vähentänyt jatkossa treenaamistakin kisojen kanssa ;-)



Niin se unohtui mainita että karsintanollatkin on nyt kasassa. Nyt sitten rennonletkeästi kisoja vähentämään, niitä kuitenkaan unohtamatta. Treeniä kuitenkin riittää...

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Kisakalenteri uusiksi! Tuplanolla!

Pienestä se ihminen voi tulla iloiseksi!
Minulla on jo pitkään ollut tuplanollan kirous kolmosluokassa. Ensimmäistä koiraani en saanut edes kolmosiin, toisella koiralla sain peräti yhden tuplanollan kolmosissa, mutta nyt se tapahtui! Vihdoin tuli se kauan odotettu tuplanolla. Huhhuh.

Blitzhän on edelleen nuori, täyttää reilun kuukauden päästä kolme. Ollaan silti ehditty missaamaan yksi tupla kolmosissa ;-) No nyt tälle kaudelle sitten vihdoinkin osui kohdilleen. Itse kun tykkään analysoida ja miettiä asioita, niin tulee olemaan hauskaa nähdä miten kisat alkaa sujumaan tämän tuplan jälkeen. Toinen hauska tilastomietintä on se, että meillä on 9 nollaa 48:sta 3lk kisasta. Tästä lyhyellä matikalla saadaan tuplanollan mahdollisuudeksi balttiarallaa... 3,5%. Pidemmällä matematiikalla meidän tuplan mahis oli oikeasti jossain tuon teoreettisen 3,5% ja maksimaalisen parhaan suorituksen 25% välillä. Jokatapauksessa parantamista on, ja Kirkkonummen kisoissa se osui kohdilleen.

Tässä vielä kkk:n kisat alla. Tulevana viikonloppuna rykäistään isosti kisoja, mutta sitten voi löysätä ja miettiä taas järjellä asioita. Kisata kivoissa paikoissa jne jne, treenata ittensä mukavaksi ja niin edelleen... Nooh, palaillaan asiaan.




sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Kisasuositus: BAT

Olipas kisapäivä!
Olin iloisesti ilmoittautunut tämän päivän kolmeen starttiin ja aikamoinen seikkailu siitäkin tuli.

Aamulla pakkanen oli 33,5 astetta eikä saksan halvempi ihmeeni halunnut olla yhteistyössä liikenteen lähdön kanssa. Noh, tästä sitten jatkuikin BAT:in palvelut :D Alunperinhän sain luvan jälki-ilmoittautua päivän myöhässä, nyt sitten BAT lähetti minulle kuljettajan hakemaan minua kotoa, kisoissa sain BATtilaisen filmaamaan ratani ja kaiken lisäksi kun tuomari antoi minulle vitosen kepeiltä, tämä otettiin pois minulta maaliinpääsyn jälkeen!!! :D Taidanpa jatkossakin kisata heidän kisoissa ;-)

Kisathan olivat Anne Saviojan käsialaa ja kovin oli mukavat ja loogiset radat. Ekalla agi radalla jännitti luonnollisesti juoksukontaktipuomimme, mutta aivan turhaan. Näköjään jos ei ole muuta jännitettävää, niin jännitetään sitten turhaan sitä puomia :D Radallahan kävi sitten se, että kepeille oli jäänyt numerolappu ja tuomarin mielestä se häiritsi koiraa sen verran että kaappasi sen vitosen pois meiltä ja saimme nollan. Sanoinkin Annelle että kyllä ne kepit pitää sen verran osata ettei olisi tarttenut ottaa viitosta pois.

Toinen rata oli hyppäri, mikä sisälsi muutaman sykerökohdan ja sitten pitkän loppusuoran. Toiveenahan oli jo tuplanolla kun alun syheröt oli suoritettu ja loppusuora koitti, mutta niinhän siinä kävi että rima tuli alas. Pöh ja höh, tuuria toiseen suuntaan tällä kertaa!

Kolmatta rataa ei nauhalle tallentunut, mutta siellä oli serpentiiniä, keppien takaaleikkausta, onnistunut puomin juoksukontakti ja putken väärään päähän ohjaaminen. Milloinkohan opin että oikeasti pitää tehdä se puolivalssi. Toivottavasti pian :D


torstai 26. tammikuuta 2012

...ja kepit tuokoon!

Nyt sitten ollaan Bliin kanssa käyty kahdesti pikatreeneissä tällä viikolla. Kepeille koitettiin saada varmuutta ja vakavuutta :P Ekalla treenillä otin loppuun sivuttaisirtoamista etupalkalla ja namillahan se sitten onnistui. Samalla treenikerralla tuli tehtyä puomia ja taisi olla parhaat puomit toistaiseksi Bliiltä! Niistä kontakteista jäi niiiin hyvä fiilis, että ei väliä vaikka kepeillä olikin hiomista :D  (ja seuraavalla kerralla tänään)

Tänään tuli käytyä se toinen kerta hinkkaamassa kepei. Tällä kertaa painotin enemmän aloitukseen ja tietty hitusen vedätystä. On toi avokulma vain hankala... Pitääkö tässä muka kaivaa noi 2x2 kepit esiin tuolta hangesta?!? Hengästyttää jo ajatuskin! Keinuhan meillä on hitusen liian hätäinen, juoksukontaktien treenaamisesta johtuen. Yhden kisapäivän saimme pilattua liian aikaisella lähtemisellä. Kyllä me tähänkin treeniin saatiin ennenaikaiset... lähdöt. Sitä sitten hinkkaamalla sain myös itselleni treenattua hitusen eteenpäin sekä sivulle itroamista. On nää vaan niin kesken. Miksei sitä voi treenata jotain asiaa kuntoon ihan oikeasti?


maanantai 23. tammikuuta 2012

Keppi vieköön!

Onneksi on ohjelmaa nyt pitkäksi aikaa eteenpäin, meinaan keppien treenaamista!
TopTeam leirillä annettiin kotiläksyiksi keppitreeniä, lisäksi vikalla radalla siellä tuli luvattoman paljon virheitä kepeiltä. Nyt viikonlopun kisoissa viisistä kepeistä kolmet epäonnistuivat! Huhhuh! Niinjoo, oltiin kisaamassa ja kivasti sujui :D

Lauantain JAUn kisat alkoivat lungisti kiperähköllä hyppiksellä Hyvinkään hallissa. Minä sitten kosautin neljännellä esteellä, kepeillä, liian lähelle aloitusta ja hutiloin Blitzin toiseen väliin. Olipas fiksua. Voisin jotain selitellä että Bliillä meni putkessa kauan ja blaablaa. Keppivirhe nro1. Siitä jatkettiin rataa mukavasti eteenpäin. Pari pahaa kohtaa siinä oli, joista ensimmäisen onnistuin suorittaa. Toiseen pahahkoon kohtaan en sitten panostanut, joten poikittainen hyppy hypättiin väärään suuntaan.

Lauantain tokalle radalle vaihdettiin sitten tuomaria ja agiradallahan päästiin paahtamaan. Oli sitten tuomari keksinyt sellaisen känkkäränkkä-kohdan meille :-/ Putken jälkeen hyppy lievästi takaa ja sitten hirmu kyytiä toiselle puolelle Hyvinkäätä ottamaan kiinni koirasta sen juoksu-puomin jälkeen, että saisi vedettyä pakkovalssiin hypylle. Noh, enpä sitten ehtinyt. Olisi pitänyt luottaa renkaan suoritukseen ja oikaista hitusen, kuten toi Norjalainen kovasti yritää opettaa. Oli siellä lisäksi yksi riman ympäripyöritys, jota muuten olen alkanut inhoamaan, mikä ei onnistunut. Niin ja muurinpalikat sai kyytiin. Hah, ja sitten vielä läppäsin Bliitä kuonolle kun reppana meni kiltisti keinun päätyyn ja meitsi huitaisi pysäytystä. Kops vaan ja meno jatkui. Olipa taas ihan tyhmää kisata...


Sunnuntain kisat olikin tuossa naapurissa. Ojangon hallilla. Ilmoittauduin uhkarohkeasti kolmelle radalle ja tuomareina Kari & Anne. Eipä taaskaan helpolla päästetty. Taino, eihän ne tuomarit niitä meidän virheitä tehneet, vaan ihan minä itse!
Ekalle radalle Anne päätti laittaa juoksunopeuden testiin. Kentän poikkihan siinä paineltiin suoraa putkea ja hypyn taakse piti päästä tyrkkäseen. Enhän mä olisi ehtiny ellen juoksu-puomilla olisi luottanut ton osumiseen. Hyvin ehdin, aikaa jäi jopa.... mokata sitten se seuraava kohta. Grr. Olen joskus ennenkin tehnyt sen, että tämän ruhon pysäytyksen jälkeen koittanut kisata kiihtyvyydessä ton pahiaisen kanssa. Hävisin. Taas. Eli kielto perus serpentiini hypyssä ja korjauksessa sain jopa tiputtamaan se rimankin. Voittajafiilis. Tällä radalla ne kepit olikin sitten ainoat jotka onnistui.
Tokalla radalla hypisteltiin, jaaa... mitäs siellä tapahtuikaan. Ainiin ne kepit! Jätti välin tekemättä ihan lopussa. Olisi pitänyt korjata alusta saakka niin ei olisi luultavasti seuraavalle radalle tullut kummittelemaan. Miten sitä voi olla niin tyhmä. Mämmit on housussa ja eiku meitsi vaan jatkaa rataa. Gah. Oli muuten ainoa virhe sillä radalla. Jaaa sitten se vika rata joka oli Karin tekele. Kepit oli eka este jossa mokasin, samallalailla. Tosin en sitten kääntänyt tarpeeksi, joten väärä putkikin tehtiin sen jälkeen. Liekö hanskoje tipahtamista vai perushuolimattomuutta. Varmaan molempia. Sori Blii, lupaan ensi kerralla skarpata!


Nyt on taas tuttu ja turvallinen 1-2 virhe / rata, kisarutiini päällä. Tällä on hyvä jatkaa kesää kohti :D Nyt vain ne virheet ovat muuttaneet olomuotoaan. Korjataan yksi ja sitten saadaan toinen tilalle. Onneksi tulee virheitä, motivoi treenaamaan! Seuraava juutuupi tulee suurella todennäköisyydellä olemaan, kepeistä!

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Aamutreenit

Tänään vihdoin uskalsin mennä treenaamaan Ojangon hallille viikonlopun rääkin jälkeen. Reidet joutuivat leirityksestä sen verran hapoille, että vasta tänään niihin ei sattunut niin, että pystyi treenaamaan.

Leirityksestä ja fysiikkatreenarin opeista viisaantuneena vedin alkuun opetetun kaltaisen lämmittelyn. Juoksemalla lihakset lämpöisiksi, kyykky-askelilla reidet pumppiin, pers-potkuilla reisiin liikkuvuutta ja jokuset spurtit niin että alkuun pikku-kipitystä ja siitä "räjähtävä" lähtö askeleita pidentäen. Sattuipa kivasti käytettyihin lihaksiin, mutta sen verran sain vertymään että uskalsin sitten mennä juoksemaan oman agi-treenin. Pelkällä koiran lenkittämisellä en olisi pystynyt varmastikaan juoksemaan. Jospa tätä sitten jatkaisi jottei seuraavalla leirillä tulisi jaloille yllätyksenä :D

Ajatuksena tälle päivälle oli puomin juoksukontaktin ottamista, keppejä ja keinua. Näistähän saamme helpoiten niitä pisteitä kerättyä kisoissa! Hallilla oli joku jättänyt radan valmiiksi, oikein numeroituna, joten mehän sitten menimme samoille jäljille testaamaan. Siinä sitten tuli mukavasti pari kohtaa treenattua, kuin itsestään! Kepeille tuli miellyttävä 90 asteen avokulma. Tämä vaatii meillä aika vahvaa törkkäisyä ettei vahingossa mene väärään väliin. Renkaan jälkeen tuli mielenkiintoinen takaaleikkaus-puolivalssi, jotta sain käännettyä hypylle. Puomille tuli kinkkinen n. 70 asteen ylösmeno, mutta tuohan sen osasi rytmittää oikein eikä tippunut toiselle puolelle. Alastulossa sain vedätettyä hieman, silti saaden Blitzin osumaan kontaktille. Niin ja muurille takaakierto ja sokkari. Muistutuksena myös tuli kahden hypyn antama linja, ja siitä oikeaan putkeen kääntäminen. Olipas passeli treeni. Loppuun vielä muutamat puomit, kepit ja tietty se keinu. Keinulta meinaa Blitz vielä karata liian aikaisin, eli sitä pitää vahvistaa myös melko rankasti. Jokusen kerran jälkeen sain aivan mahtavasti otettua sivuttais-irtoamista keinulta! Vähänkö jäi hyvä fiilis! Täytyy jatkossakin haastaa itseään pois mukavuusalueelta.

Viikonloppuna onkin sitten JAU:n ja HSKH:n kisat. Lauantaina agi ja hyppis. Sunnuntaina agi, hyp ja agi. Tavoitteita ei ole asetettu. Salaisena haaveena tietenkin se nolla joltain radalta, tai jopa kaksi peräkkäisiltä. Nyt on tullut sen verran vaativaa treeniä vedettyä, ettei itsevarmuus ole sitä luokkaa että voisi uhoamaan alkaa :D Jospa tekisi sen oman kotiläksyn psyykkarilta, eli "laput silmille" eikä muitten suorituksia lainkaan kuikuilemaan. Katsotaan mitä tuleman pitää!



maanantai 16. tammikuuta 2012

TopTeam leiriviikonloppu 2

Tämän vuoden agilityaloituksen piti osua Eckerön kisoihin, mutta toisin kävi. Työkiireet voittivat ja Anna lähti sitten viemään Bliitä siellä. Saipa tilastomerkinnän vielä kisavihkoon!

Oma kauden aloitus siirtyi siis viikolla, milläpä muulla kuin TopTeam leirityksellä! Työpaikalle kostoksi otin myös seuraavan viikonlopun vapaaksi, joten kisojakin on tiedossa. Näyttäisi tulevan vaihteeksi vilkas vuosi :D Ostin myös itselleni kausikortin Ojangon uuteen halliin. Treenata saa siis mielin määrin ennen kello neljää. Just passeli meille! Niin, siis joka arkipäivä kevääseen saakka :P

TopTeamin toinen viikonloppu käytiin alkutiedoista poiketen, ei Oulussa, vaan Vantaan uudessa Vuokkoset-hallissa. Halli valmistui pari viikkoa sitten, sisältäen 2700 neliömetriä  viidelle treenikentälle jaettuna. Noh, meillä oli kolme valmentajaa, joten tila jaettiin tasaisesti kolmeen osaan. Aikas luksusta oli treenata näinkin upeassa hallissa! Viikon päästä menen käymään JAU:n ja HSKH:n kisoissa, joten tutulle pohjalle päästään!


Treeniviikonlopusta:

Lauantain aloitimme Elinan treenillä. Tai oikeastaan radan rakennuksella. Treeniin oli varattu neljä lyhyttä rataa, joissa jokaisessa oli jokin teema. Meidän ryhmälle kävi niin, että saimme tehtyä kaksi ensimmäistä. Ensimmäisessä treenissä testattiin ja treenattiin valssia, tietenkin vauhdissa. Toisessa treenissä testattiin ilmeisesti keppejä ja putkea :D Blitz toimi kuten pitikin molemmissa treeneissä. Itse olin vain aamu-unisilla jaloilla liikenteessä, eikä ajoitus osunut valsseissa oikein kohdilleen. Kotiläksyksi sain ennakoida enemmän! Keppitreenissä taasen itsenäinen suoritus olisi rok, joka myös auttaisi layeroinnissa. Eli tästäkin kotiläksyjä. Nämähän puutteet on tiedossa, mutta hyvä että tuli sanottua ja "käskettyä" treenata kuntoon. Tuleepahan tehtyä!

Lauantain toinen treeni oli fysiikkatreenit Jerryn toimesta. Treenit järjestettiin läheisen koulun jumppasalissa ja sinne yhdistettiin kolme ryhmää treenaamaan. Siellä alkulämpöjen jälkeen juoksimme vetoja, lähtöjä, tötteröiden ympäri rataa jossa kiihdytystä ja tiukkoja käännöksiä, sekä vielä tötteröillä sivuttaista viivajuoksua. Tunti meni yllättävän nopeasti ja veri pakkautui reisilihaksiin maitohappoineen! Vähänkö tykkäsin!

Kolmantena treeninä olikin Vapun psyykkaus. Itselleni valiutui ryhmä jossa käsiteltiin itseluottamusta. Oman avautumiseni jälkeen Vappu käskytti minulle kotitehtävän joka lyhykäisyydessä oli: Kisoissa laput silmille, ei saa katsoa muiden suorituksia. Hmm, kuulostaa helpolta, ei muutakuin toteuttamaan!

Neljäntenä treeninä lauantaille tuli Jarin "perinteinen". Eli pitkä päätyyn ja perään. Tai oikeastaan pitkä päädyn kautta toiseen päätyyn, jonne pitää keritä ennen pelivälinettä tekemään takaakierto! Eli juoksua kovaa, pieni haltuunotto kuvioineen, uudestaan vauhtia. Olen siis ollut RimAssa Jarin treeniryhmässä Damin kanssa jokusen vuoden, joten ei tullut yllätyksenä :D Jarin kanssa veivattiin myös hitusen juoksukontaktia. Kotiläksyksi sain pitää kontaktialustaani aina treeneissä, puomin alastulossa. Käy! Sitten lisäksi siihen eteenpäin irtoamista itseltäni :P

Lauantain loppuun kävimme vielä porukalla syömässä ja kuulemassa Agilityliiton terveiset. Mukava päivä!

Sunnuntai alkoi mukavasti kotona nukutun yön jälkeen Jerryn ohjatulla alkulämmittelyllä.

Tämän jälkeen Juhan kentälle vetämään ylipitkää rataa. Rata oli 35 estettä pitkä ja tässä vaiheessa jalkojen ja pään puutumisen ansiosta, olikin mukavan haastava. Jouduin oikein lyhentämään askelta ja nopeuttamaan jalkojen tikkausta, jotta menemiseni edes etäisesti muistuttaisi juoksua! Meille koitui lievähköksi ongelmaksi, minun huolimattomuuden jälkeen, muunmuassa se keppien osaaminen. Kyllähän tuo kestää vedätyksen, mutta ei vielä sivuttaista irtoamista. Onneksi on jo kotiin läksyt viety!

Sunnuntain kolmantena ohjelmana oli kuntotesti. Perus-settiä punnerruksineen. Taisin parantaa ekasta testistä, mutta en paljoa, jos sitäkään :D Ensi kerralla sitten....

Ja Sunnuntain viimeiseksi jäi Vapun psyykkaukset. Itsehän avauduin jo eilen, mutta oli mukava kuunnella muiden haasteita ja niihin mahdollisesti auttavia yksinkertaisia kotiläksyjä. Tykkäsin kovasti myös tästä osiosta.

Kaikenkaikkiaan oli loistava leiri. Porukka oli edelleen motivoitunutta ja kovasti tsempattiin muita.
Tässä vielä meidän suorituksista kooste. Joo, se on hirmu pitkä, en itsekään jaksaisi sitä katsoa ellei siellä olisi sitä shelttiä pääosassa :D