keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Keskiyön treenit

Liekö kuuppa pehmenny, tuleva täysikuu, tulevat kisat tai ajanpuute ajanut minut näinkin epätavalliseen aikaan treenaamaan. Noops, päätinpä siis käydä treenaamassa puoliltaöin! Olipahan rauhallista ja kentän sain valita aivan vapaasti = Viidennellä kentällä ei ollut esteitä, kolmannella treenasivat muut ja ykkösen ja kakkosen nurmi on lyhyt. Helppoa! Nelosen baana oli siis meitä varten.

Pikaisella muutoksella sainkin teemaani sopivan treenin aikaiseksi. Katsoin maanantaina yhden videon. Joskus vain tulee sellaista harrastettua. Toivottavasti vaimo ei saa kiinni tällaisesta, eikä muu kansa paheksu. Video oli agility sellainen! Siellä oli noita euroopan huippuja kisaamassa jossain maneesissa, ihan jumalattomilla esteväleillä. Tuli pakottava tarve päästä treenaamaan irtoamista :D Tässä muuten se video, jos vaikka jollekulle muulle olisi apua pakottavasta treenaamisen tarpeesta. Treenasin myös juoksukontaktia, juoksukontaktin layeroimista kepeille, juoksukontaktilta poispäinkäännöstä kepeille. Hieman A/putki-erottelua ja loppuun hitusen "jenkkiläistä", meidän tapauksessa vain irtoamista hypylle. Monta lyhyttä pätkää, paljon toistoja, tylsä video siis. Eli tässä vielä sitten se linkki :D


Ei kommentteja: