keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Lenkkiä ja suuntaviivojen pohdintaa

Viimeaikaiset puuhastelumme ovat nyt olleet hieman jäissä. Blitz kävi osteopaatilla ja etupää oli oikein hyvässä kunnossa, mutta takapäähän tarvitaan lihasta. Kovasti koitetaan kuntoa kasvattaa ja vähän lihaksiakin Blitzille kuin myös isännälle. Viime viikolla tuli käytyä Blitzin kanssa hallilla ja kyllähän tuo vielä esteet muisti. Tai ainakin osan niistä :) Into piukassa porhalsi menemään muutamat kepit ja putket, A:n ja kourallisen matalia hyppyjä. Itsekin juoksuaskeleita otin ja ilokseni huomasin ettei polveen tullut oireita vaikka tukea ei ollutkaan päällä. Tälle viikolle onkin sitten otettu oikein kuntokuuria. Kolmena iltana ollaan käyty juoksemassa puolen tunnin lenkkiä ja vauhtina ollut meikälle kevyt ja Bliille sellainen letkeä ravi-vauhti. Pikkumustat olivat alkuun mukana, mutta ilmeisesti vauhti on asteen liian kova että pystyisivät tasaisesti ravaamaan lyhyillä kropillansa, joten kolmas lenkki olikin sitten vain Blii ja minä. Onpa ollut ikävä treenistä kipeitä lihaksia! Mikä parasta, polveen ei vieläkään satu!

Jatkoa suunnittelin niin, että kuntoilu jatkuu ja esteillä käydään kevyesti alkuun. Pohdin myös mitä ja miten nyt teen tämän talven. Nyt on ollut viime aikoina merkkejä ja kirjoituksia siitä, että suomalaiset ehkä treenaavat liian vaikeita asioita. Muistan jo monena MM-kisa viikonloppuna toivovani vaikeita ratoja jotta suomalaiset saisivat etua siitä, koska Suomessa treenataan ja kisataan melko hankalia kuvoita. Tosin nykään taso on suuremmilla agilitymailla sellainen, että eipä siitä Suomelle paljoa etua tule. Kolmosluokkaan kaikilla on kiire nuorine koirineen ja ne ykkösten ja kakkosten (jotka ovat myös vuosien saatossa tulleet haastavimmiksi) helpot radat jäävät vähiin. Näkisin että helpoilla ja sulavilla radoilla on edelleen paikka treenikalenterissa. Helpot radat kuitenkin nostavat vauhdin korkeaksi ja onnistumiset parantavat sekä koiran että ohjaajan itseluottamusta. Kaksi ominaisuutta jota itse arvostan teknisen osaamisen lisäksi.

Meillä Blitzin kanssa on nyt hyvä tilanne taas aloittaa puhtaalta pöydältä. Edellinen kisamme on ollut SM kisat 17.6 ja polveni rikoin 12.5, eli taukoa on ollut pitkään. Aloitamme siis helpoilla ja kevyeillä treeneillä ja lähdetään siitä pikkuhiljaa taas kisakuntoa rakentamaan kesää kohti, kuitenkin pitäen helppoa treeniä mukana treenikalenterissa. Itse näen että tekisin virheen jos aloittaisin liian teknisen ja vaikean treenaamisen tauon jälkeen, kun fyysisiä edellytyksiä meillä kummallakaan ei siihen ole vielä. Niin ja yksittäiset esteet (puomi, keinu ja kepit) kaipaavat uudelleenarvioinnin ja varmasti lisää treeniä!
Kuntoilemisiin, toivottavasti ei tule takapakkeja!

Ei kommentteja: