maanantai 3. joulukuuta 2012

Hiljaista on ollut..

Mutta josko nyt saisi taas tekstiä aikaiseksi!

Viikonloppuna oli jälleen Top Team leiri. Itsehän en sinne Bliin kanssa hakenut, kun pikkuinen oli tiineenä testien aikaan. Kovasti kyllä olisin halunnut mukaan, mutta enköhän jää henkiin ilmankin Teamia. Onneksi treenattavia asioita saa selville ja niistä voi itsekin koittaa itsekseen oppia. Yksi asia mikä Jenny D oli leirillä opettanut, oli nopeammat "reitinvalinnat". Niistä sitten (oli mulla kuva) vetäisin tänään omat treenit ja kellotin erilaisia ohjauskuvioita kolmelta hypyltä. En ole aikaisemmin kellottanut näitä kuvioita mutta nyt sitten tuli tehtyä lähes huolella. Aikaisemmin olin siinä uskossa että kun tekee takaakierron hypyllä, niin mini-luokan koiralla ei ole kovasti väliä että tekeekö sen kierrättämällä siivekkeen ympäri vai antaako maksien tapaan hypätä ristiin yli ja tulla toiselta puolelta. Nyt sitten yllättäen ristiinhyppääminen oli meille tällä hetkellä tehokkaampi kellon mukaan. Toisaalta meillä on ollut pitkä tauko takana eikä varmastikaan tiukkaan käännökseen tarvittavat lihakset ole sitä mitä olivat ennen taukoa!


Koitetaan tässä pikkuhiljaa taas ottaa yksittäistä kuviota ja koitetaan saada esteet taas muistiin ilman että rikkoontuu itse tai koira. Kisakalenterissa oli HSKH:n kisat tuossa vuoden lopussa, jotka hieman kiinnostaisi. Nyt katsellaan päivät kerrallaan ja toivottavasti kisaaminen onnistuu!

7 kommenttia:

Era Alanen kirjoitti...

B on myös aika pitkälaukkainen koira eli sille on ehkä luontaisempaa (ja sikäli myös nopeampaa) mennä sitä suorempaa, pidempää reittiä. Vai mitä tuumaat?

Petri ja Blitz kirjoitti...

Totta! Tää kellotus vaan laittoi nää ohjauskuviot niin päälaelleen ettei tosikaan. Erot nyt ei kuitenkaan olleet kuin 0,1s luokkaa ja tuolla oli yksi ok pyöräytys mutta pidin B:tä hyppysissä pitkään ennen kun vapautin hypylle (poispäinkäännöksellä se takaakierto) niin se kiinnipitäminen (ja pyöritys)tiputti ajan lähes 0,2s.

Ehkä mun pitäisi keskittyä johonkin muuhun... Tosin nyt tietää että hyvillä mielin voi antaa hypätä takaakierrossa ristiin!

Era Alanen kirjoitti...

Minkäs sitä analyyttisyydelleen...

Luontaisempi tapa liikkua lie myös terveellisempi kropalle. :)

Kirsi kirjoitti...

Pakko pistää lusikka soppaan, vaikken Petriä ja Blitziä tunne. Blogia seurannut oppimismielessä :-) Oman sheltin kanssa pähkäilty noita pyörittämisiä viimeaikoina. Jossain selkärangassa lujana se lyhimmän reitin valinta, mutta kellottaminen kertonut karumpaa kieltä. Kyllä ne koiralle suoremmat linjat pitää myös vauhdin lujempana, kun pikkukieputuksen jälkeen sen ei tarvitse koota vauhtia uudelleen. Vaikka ei teiltä vauhtia puutu. Treeni iloa :-)

Petri ja Blitz kirjoitti...

Eilen tuli testattua kahdella treeniryhmällä kuviota, missä oli mahdollista pyörittää tai antaa hypätä ristiin toinen hyppy. Toisen hypyn jälkeen kuitenkin ristiin hyppäämällä tuli jyrkemmät mutkat seuraavalle kahdelle hypylle kun taas kierrättämällä tuli optimaalisempi liikerata. Kierrättämällä kaikki voittivat taas sen 0,1sec vaikka tuon minun testin jälkeen kierrättäminen olisi se hitaampi tapa. Ota nyt sitten selvää missä sen ajan haluaa ottaa pois sekkarista :D

Anonyymi kirjoitti...

^ No, hyppäytittekö te toiseen suuntaan ristiin, jolloin linja seuraaville olisi ollut sama?

Petri ja Blitz kirjoitti...

Ei tullut tehtyä toisinpäin, kun oli rata-treenin aloituksessa tuo pätkä. Tarkistakaa Jenny Damm blogi, sinne hän julkaisi Top Team treeniradan!