tiistai 9. lokakuuta 2012

Lähteekö se sillä millä tulikin?

Tylsä polvipäivitys jälleen.

Joku aika sitten tuli juostua juoksumatolla reipasta 5min/km vauhtia five-fingerseillä. Kovasti pohkeet siitä otti itteensä, mutta polvessa ei ollut tuntoja päivään. Mutta sitten taas kipeytyi hiljaksiin ja pohjelihasten juntturan lisäksi oli polvi hetken kipeänä. En käyttänyt polvitukea joten ajatuksena oli koittaa myöhemmin uudestaan tuen kanssa.

Eilen tuli sitten agilityn MM-kisojen jälkihuumassa otettua kaksi lainakoiraa kentälle. Ideana tietenkin kokeilla polvea jälleen kerran, tällä kertaa tuen kanssa. Lääkärillä kävin tuossa välissä toistamiseen eikä muuta tullut tuomioksi, kuin että treeniä kivun sallimissa rajoissa. Kokeilemaan siis etsimään sitä ihmeellistä rajaa...

Radaksi en tehnyt mitään ihmeellistä, kun koiratkaan eivät ole minun kanssa agilityä tehneet. Valssit sekaan ja kokeilemaan josko sattuu tai ei. Patella-tuki päälle, vaikkakin eri merkkisen kuin tämä kuvassa. Juoksut otin rauhallisesti, valssit myös melko rauhallisesti, mutta jokatapauksessa kivalta tuntui! Ei kipuja, ehkä vähän tuki painoi polvea. Hienoa! Nyt vain sitten odottelemaan pari päivää että miltäs sitten tuntuu. Nyt seuraavana päivänä hitusen tuntoja polvessa, eli ei voi terveeksi sanoa, mutta sen verran hyvältä tuntuu että voisi ihan hyvin lähteä tänäänkin juoksemaan. Vähän hienoa! Nyt kun pääsin hehkuttelemaan, niin luultavasti huomenna on törkeen kipeä polvi ja perun sanani :D

Tässä vielä eiliset ulkoilutukset Risto-valkkarin ja Ruuti-schipperken kanssa. Kivaa oli kun itse pääsin näkemään esteet ihan kunnolla :D


Ei kommentteja: