maanantai 9. syyskuuta 2013

Piirimestaruudet Helsingissä

Tuli kisattua.
Huomattu ettei treeni ja kisarutiini ole tällä hetkellä ihan kohdillaan. Ihan tyhmiä virheitä sattuu kisoissa :) Eihän se meidän menoa haittaa, mutta näyttää siltä että treeniä on lisättävä, tarkennettuna vielä että ratatreeniä. HSKP:n (Helsingin seudun kennelpiirin) kisoissa tuomarit olivat laitaneet sellaiset kolmosen radat, että jotenkin sain fiiliksen että nämä eivät ole meidän radat. Tämä fiilis sitten seurasi tekemiseen, mikä tietty on aivan turhaa. Olen  jo pitkään koittanut psyykata itseäni radoille, että lähtisin niihin sillä fiiliksellä että nämä ovat helpot radat, nolla on varma :) Tällä kertaa sitten ongelmia aiheutti juoksupuomilta tiukka käännös takavasemmalle, mikä ei aivan ole meidän bravuuri, ja toisella radalla keppien avokulma jossa putki ihan vieressä tyrkyllä. Näissä ei muuten olisi tullut näitä henkisiä ongelmia, mutta kun juuri edellisenä päivänä kävin pikaiset treenit muistuttelemassa juoksupuomia ja keppejä, niin kumpikaan ei onnistunut kovin hyvällä prosentilla. Epävarmuus siis selkeästi syö meidän tekemistä. Lääke: treenaa epävarmuudet varmuuksiksi :) Helppoa, eikö vain ;)

Hyviäkin uutisia kisoista oli, eli pääsimme Etelä-Suomen Sheltit ry:n joukkueeseen kisaamaan piirimestaruudesta. Hienosti joukkueemme sitten sijouttautui toiseksi kuudestatoista joukkueesta, tuloksella 5vp, jonka tietty teki allekirjoittanut lento-keinulla >_< Silloin kun ei suju radat, niin sitten ei suju :)

Tällä hetkellä ei juurikaan ole kisasuunnitelmia. Täytyykin kaivaa kisakalenteria esiin ja treenata puutteet kuntoon ja koittaa uudestaan. Nyt perjantaina pidän BAT:n kentällä juoksukontaktiluennon. Koitetaan saada "ilosanomaa" eteenpäin juoksukontakteista. Hienoa kun viimeisin RC epäonnistui :D Eikus anteeksi! Joukkueessa tehtiin hieno ja nopea puomi! Yey! :D

tiistai 20. elokuuta 2013

Takaakiertoa

Eilen tuli lähdettyä hyvänmielentreeneihin.

Minun hyvänmielentreeneissä ideana on tehdä helppoa ja mukavaa rataa, ei kovinkaan kovalla raivolla eikä vaikealla tekniikkaräpellyksellä, vaan ennemminkin mukavalla ja helpolla asenteella. Kerätään sitä tekemistä ja onnistumista. Lisätään pikkuhiljaa sitä draivia sitten kun alkaa niitä nollia tulemaan.

Kesken eilisen treenin hokasin että tuohan lähtee aika hyvin takaakiertoon. Olikohan se Porvoon kisoissa kun Blii pelasti hienosti yhden hypyn osaamalla takaakierron vaikka itse olin ihan väärässä rytmityksessä. Nyt sitten teemaksi tulikin takaakierron testaaminen. Hyvin tuo osaa! Yllätti minut. Kovasti aina yritän puskea pois mukavuusalueelta ja venyttää rajoille sitä että missä vielä ohjauskuviot onnistuu. Jostain syystä takaakiertoa en ole lähtenyt testailemaan. Nyt sitten tuli ja tältä se näytti. Tuosta on hyvä lähteä rakentamaan itselleni sitä etumatkaa ja peräänkuuluttamaani etäisyyttä esteisiin.


sunnuntai 4. elokuuta 2013

Porvoossa käyty, lämmintä oli

Kisat kisattu.

En ole koskaan kokeillut startata 4 kisaa yhtenä päivänä. Tänään oli optio sille. Ilmoittauduin neljälle startille ja olin vähän varuillani että mitenköhän tuon jaksaa rykäistä. Omalla jaksamisellahan ei ole mitään väliä, mutta tuon pienen salaman jaksaminen olikin se mielenkiintoisempi asia. Olen aina valmis lopettamaan kisaamisen jo ennen ekaa starttia, jos kaikki ei ole koiralla kunnossa. MUTTA hyvin tuo jaksoi! Ei puhettakaan että vauhti olisi tippunut tai väsymys suuremmin näkynyt. Yksi asia mikä tosin tapahtui, oli se että eipä enää tullut vetoihin loppuillasta. Kaksi vaihtoehtoa, Bliitä väsytti ja osasi jo kaiken, tai sitten mä vaan pyllistin väärään suuntaan. Veikkaan jälkimmäistä vaihtoehtoa :D

Porvoon 20v kisoissa, tarjolla ratoina oli 3 agia ja yksi hyppis. Kahdella tuomarilla maustettuna. Kaksi ekaa starttia oli varattu borterrien rotumestaruudelle. Tuli vain mieleen, että kun me edustetaan BATtia, niin eikös se mestaruus olisi ollut meillekin tarjolla :D En lähde sen tarkemmin availemaan kisaratojamme. Muutamat tärkeät asiat kuitenkin tuon esille: Bliin vauhti paranee kuukausi kuukaudelta, helppojen hyvänmielen treenien ansiosta nämä kisastartit olivat helppoja hyvänmielen "luomu" startteja ;), puomilla osuttiin RC omalla tasolla (vieläkun osattaisiin kääntyä kunnolla!), koira jaksaa ja äijäkin pikkuhiljaa. Niin ja tuplanolla :D

Tässä vielä radat. Kisakalenteria ei olla nuuskuteltu, mutta eiköhän senkin aika kohta koita!


lauantai 3. elokuuta 2013

Huomenna Porvooseen!

Tässä ollaan nyt hetki treenailtu hyvänmielen treenejä. Eli helppoa ja suoraviivaista. Vaikein kuvio lienee ollut jarrutus muurilla josta tiukasti kepeillä. Eli ihan vaan pidetty hauskaa ilman suurempaa stressaamista. Kisoja ajattelin tälle vuodelle ottaa sen verran, että saa sen 15 tulosta jotka edesauttaisi seuraavan kesän EO valinnoissa. En itse ole oikein päässyt kuntoa kasvattamaan, kun karsinnoissa hieman reväytin reisilihasta ja tuntuu vielä kummittelevan spurteissa. Huomenna kisataan tosiaan koko päivä, joten eiköhän kohta ole taas jotain päiviteltävää :) Sen verran auto-ongelmainen olen, että päädyin perumaan IMCAan lähdön. Huonolla tuurilla joudun ostamaan toisen auton :P Tällaista tähän hätään. Kesä loppuu kohta ja sitten pääsee taas rauhoittumaan, eli sitä odotellessa!

Laitetaan nyt video että ollaan hengissä :D

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Kokemusta rikkaampana, uusia suunnitelmia

Viikonlopun karsinnoissa kävi sitten kuten ounastelinkin, tosin pienellä lisämausteella. Meidän nollaprosentti on tippunut hyvää tahtia "normaalille" tasolle, kun agirodussa tuli vain yksi nolla, SM kisoissa ei yhtään ja nyt sitten karsinnat, ei yhtään. Plaah. Hieman turhauttavaa kisata niin, ettei vain nollia juuri nyt tule. Yliyrittämisestä en haluaisi itseäni haukkua, enkä nyt usko että hermotkaan ehtivät minkäänlaiseen koetukseen. Eli syytetään tällä kertaa sitten fysiikkaa :D Uutena suunnitelmana tulee se, että koitan saada systemaattisen treenin alle nyt viikkotasolle. Harkinnassa vielä, että ottaako maksulliseta koulutusta vai jatkaako omalla treenillä, mutta systemaattisemmin. Nyt en mitään päätöksiä tee, muutakuin sen, että jatkan oman fysiikan kehittämistä ja katsotaan hetken päästä mitä ja missä ja mitenpäin tehdään :)
Onnea kaikille karsinnoissa pärjänneille! Hieno joukkue saatiin kasaan tänäkin vuonna!

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Kohta kisailemaan!

Eipä tänne blogiin paljoa juttua tullutkaan, vaikka kovasti niin uhosin. Viikonloppuna on edessä vuoden kohokohdista yksi, eli PM-karsinnat ;) Toinen kohokohta on Unkarissa syyskuussa pidettävät IMCAn kisat joihin edelleen mieli halajaa. Mennään nyt kuitenkin kisa kerrallaan!

Eilen tuli vedettyä pikaiset treenit. Yritin muistutella juoksupuomin kontaktille osumisen tärkeyttä. Agirodussa sain aikaiseksi kaksi virhettä kontaktilla, kun en ohjannut kuten treeneissä. Tällä hetkellä minun tarttee olla puomin lähettyvillä eikä vedättäminen onnistu. Treeneissä osuminen oli taas hilkulla. Sen verran pieni blitz on, että takajalat vain osuvat kontaktille. Blitzin velihän ei voi tehdä juoksupuomia kun askelmerkit eivät vain natsaa. Samalla vähän keinulla pysymistä ja kokeiltiin meille uutta juttua: A - putki erottelua pelkällä käskyllä. Tässä kohtaa Blitz yllätti ja meni minne pyydettiin! Eipä merle ollutkaan ihan blondi :D

Itse kävin urheilukentällä perjantaina kellottamassa oman 100 ja 60 metrin nopeudet. Pakko leijua, että en ollutkaan niin hidas kuin luulin! Arvostus sprinttereihin hieman nousi, kun edelleen eilen oli reidet juntturassa ja pelkäsin että treeni spurteissa ne revähtäisi irti ja jäisi matkalle.. Taitaa olla aika vähän venytellä, ettei viikonloppuna ihan tuntuisi tältä.

Viikonloppuna startataan numerolla 25, mikä on täydellinen! Ainoa miinus on se, että minit jostain syystä taas aloittaa ensimmäisenä aamulla. Kaksi mörköä minulle, aamukisa ja hyppis heti alkuun :D  Tsemppiä kaikille kisoihin, itse koitan päästä myös sunnuntaille starttaamaan!

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Agirotu 2013

Olipa viikko. Viikko alkoi lomalla, jonka vietimme perheen kanssa leireilemässä. Valitettavasti karvaiset kaverit eivät olleet tervetulleita,  hyvä hetki levolle treeneistä Bliille! Edellisen viikon JAUn kisoissa Blii tuntui hitusen tahmealta hiekkapohjaisella kentällä joten lepo tuli varmastikin tarpeeseen.  Agirotuun olimme ilmoittautuneet perjantain ja lauantain starteille joten edessä oli huikeat viisi starttia!

Agirotu järjestettiin jälleen Teivon raviradalla, nurmipohjalla. Perjantai alkoi mukavasti auringonpaisteessa, mutta illan edetessä kuurosateet pyyhkivät jatkuvasti kisapaikan yli. Onneksi oli viikon vaatteet mukana, joten kuivaa paitaa pystyi vaihtamaan jokaiselle startille. Perjantai alkoi hyppiksellä ja kahdella agilityradalla, viimeisen startin ollessa kansainvälinen kisa. Radat olivat mukavia eikä missään vaiheessa tuntunut että emme olisi niistä voineet selviytyä. Haasteeksi tulikin pitää vauhtia yllä märällä nurmella ja kipeällä polvella. Kaikeksi onneksi pysyin radoilla pystyssä eikä polvikaan mennyt lainkaan huonommaksi.

Pika-analyysit radoista:
  1. Hyppis: Mukava aloitus, mutta jostain syystä rima tuli alas perushypyllä. Tästä lievä "daym" fiilis ja sitten herääminen siihen, että olisi pitänyt spurtata että olisin ehtinyt tekemään työnnön takaakiertoon hypylle. En ehtinyt, eli hyl. Lopussa vielä laiskottelua ja yksi hyppy in-outtina. Keskity mies!
  2. Loput kisat agilityratoja. Tällä radalla ainoaksi virheeksi koitui puomi, jossa "kotona se kyllä osaa" treenattu juttu ei onnistunutkaan. Hätäilin liikaa enkä saattanut Bliitä tarpeeksi, joten puomilta 5vp. Ilmassa myös myöhästyneitä valsseja, ja paljon. 
  3. KV kisasta nolla! Kerrankin nolla ns. isossa kisassa. Olisiko ensimmäinen iso onnistuminen. Tätä lisää meikäläisen itsetunnolle, ettei tarvitse pyöritellä "mutta jos.." ajatuksia. Tämä rata oli lähes täydellinen! Yhdessä kohdassa käännös hieman valahti ja kahdessa kohdassa Blii joutui kysymään ohjausta ja teki pienen suunnanmuutoksen. KV radalta vieläpä voitto ja meidän ensimmäinen caciag!
  4. Tällä radalla alkoi jo tuntumaan jaloissa. Kyseessä lauantain aamuvarhainen startti. Tuntuu siltä että emme ehdi heräämään aikaisiin startteihin. Tai siis minä. Radalta tyhmä kielto kun en vain ehtinyt ajoissa ajoittamaan pakkovalssiani. Myös puomilta kontaktivirhe älyttömän vedätyksen ansiosta. Lisää reeniä puomille, kuten aina :)
  5. Viimeinen startti. Jalat pökkelön tuntuisia lämpätessä, mutta radalla onneksi ei voimattomuus tuntunut. (kahden päivän kävelyt ja seisoskelut näköjään liikaa). Tällä radalla oli kohta, johon en löytänyt mitään hyvää ratkaisua. Kyseessä kolmen esteen takaatyöntö jossa esteet "epäjärjestyksessä". Tietty jos luottaisi koiraan ja juoksisi eteenpäin niinkuin pitäisi, niin olisin ehkä-jos-mutku ehtinyt ;) Loppuun vielä kieltoja kun hyllyn jälkeen aloin löysäilemään juoksemisessa. Parasta oli tässä radassa oikein hieno juoksu-puomi!
Tässä vielä kuvasaastetta kisoista:





Seuraavaksi tehdään vähän töitä kontaktien kanssa ja ehkä vähän niitä takaakiertoja ja välistävetoja.  Karsinnat ovatkin meidän seuraava kisa ja tavoitteena onkin päästä toiselle päivälle, eli päästä juoksemaan kaikki startit. Tällä nollaprosentilla epätodennäköistä, mutta mahdollista :)