maanantai 20. syyskuuta 2010

Paljon tapahtuu..

... pennelille jolla kisaikä puskee päälle. Pitäisi osata sitä ja tätä, ollaan tekemässä tota ja tuota. Treeniä siis aika paljon nyt päällä ja kivasti tuntuu kehittyvän jutut pienen sinisen pääkopassa.

RimAn mestaruuksien jälkeen heti seuraavana päivänä menimme Ojankoon HSKH:n epiksiin. Tarkoituksena oli treenata viime hetken treenit mulle ja Damille piirimestiksiä varten. Enhän mä sitten malttanut jättää Blitziä kotiin, vaan Blii pääsi sitten kisaamaan minimöllilöissä.
Möllirata oli suoraa pätkää suoran perään, eli juuri sellaista kuin mölleille voisi kuvitella. Esteet oli vieläpä 25cm niin arvelin että nyt saattaa tulla kiire! Ja kiirehän siellä tuli. Radalla oli A ja puomi, joten pääsimme testaamaan vähän miten niitten kanssa käy. Tässä video, nollahan sieltä sitten tuli.


Sunnuntaina sitten Blii piti lepopäivää kun me muut kävimme piirimestaruuskisoja kokeilemassa. Kivasti meni Damin kanssa agi rata, eli sieltä nolla ja toinen sija jostain vajaa 50 koirakosta. Olipa kivaa kun ei tarttenut stressata kontakteja :D


Nyt sitten maanantaina päädyin takaisin Blitsuksen treenaamiseen. Tällä kertaa taas kepit. Olen siis päättänyt saada kepit kuntoon. On kohtuullisen tärkeä osa kisaratoja :D Myöskin treeneissä on mukavampaa kun ei tarvitsisi ennen lopettaa. Vedin kadella 2x kepin setillä. Alkuun kepit oli klo 1-7 ja kohtuullisen lähekkäin. Vauhdilla meni, monista kulmista, takaaleikkauksilla ja ilman. Hyvähyvä. Tästä sitten ajattelin että nyt on aika ottaa se seuraava askel. Tadaa, neljä keppiä suorassa linjassa. Ja kivasti meni! Virheitä tuli vauhdin säätelyn takia, eli eka oikein sisään ja sitten yksi väli tekemättä, ja sitten takaisin sisään. Virhe prosentti oli vain alle 20% eli periaatteessa kirjanoppineet sanois että seuraavaa askelta vain. Noh, otetaan tätä vielä vähän, mutta vähänkö siistiä, tuo näyttää jo keppien suorittamiselta!

Torstaina on taas RimAn treenit, eli katsotaan saanko kepit suoritettua siellä.

Ei kommentteja: