Tallinnan kisaraportti

Kirjoitin seuralleni kisaraportin Tallinnan kisoista, joten tännehän se myös kuuluu!


Ryhdyimme sheltti Blitzin kanssa keräämään nollia tämän vuoden arvokisoihin melko myöhään. Syyskausi  meni pentua pyöräyttäessä ja omaa polvivammaa parannellessa. Muutamat startit saimme otettua joulukuussa, sekä Ahvenanmaalla tammikuussa, mutta polvi ei vielä ollut kisakuntoinen. Nollien keruu siis venyi myöhemmälle keväälle, maaliskuun lopusta eteenpäin.  Aikaa olisi siis reilu kaksi kuukautta. Nollien keruu lähti hyvin liikkeelle, mutta kuinka ollakkaan, Blitz päätti aloittaa juoksun toukokuussa! Tämä aiheutti erinäisiä peliliikkeitä ja pienen tutkiskelun jälkeen huomasimme että Virossa juoksuinen saa kisata normaalisti ja siellä oli kisat juuri tuloillaan!

A-Koer järjesti kisat 25-26.5 Tallinnan keskustan tuntumassa olevassa ratsastuskeskuksessa. Kisat olivat kaavailtu kaksipäiväisiksi, ensimmäiselle päivälle kaksi normaalia agi-starttia ja toiselle päivälle normaali agi startti ja KV-kisat sisältäen hyppiksen ja agilitykisan. Ulkomailla kerätyt irtonollat kelpaavat arvokisoihin, tosin voittonolla ja tuplanolla pitää olla Suomesta, mutta näitähän me ei onneksi enää tarvittu. Tuomarina oli Anne Tammiksalu. Kisoihin ilmoittautuminen onnistui seuran kotisivujen kautta www.akoer.eu lomakkeen täyttämisellä ja maksutietojen ilmoittamisella. Maksoin vahingossa muutaman euron liian vähän, koska halvemmat  ”ohjaajan seuraavat startit” olivat tarkoitettu Virolaisille. Hinta oli 10€ startilta ja KV kisassa oli korotettu 24€ / 2 starttia oleva kisamaksu.  Sähköpostitse olin järjestäjiin yhteydessä varmistaessa juoksuisen kisaamisesta ja englannin kielellä kommunikoiminen onnistui hyvin. Kisajärjestäjistä yksi jopa antoi puhelinnumeronsa jos ongelmia ilmenisi esim kisapaikan löytämisen kanssa. Ilmoittautumisen jälkeen olikin vuorossa muut selvittelyt. Viroon ei tarvinnut erillisiä rokotuksia, mutta matolääkitys piti hoitaa kuten ulkomailla tapana on. Olimme lähdössä liikkeelle autolla joten Tallinkilta autopaikka ja menopaluut koko perheellemme järjestyi jouhevasti. Vaimoni oli kerran aikaisemmin ollut Virossa ja silloin paluulautan ja kisa-aikataulujen kanssa tuli kiirettä, joten päädyimme ottamaan aikaisen lauantailautan ja myöhäisen sunnuntai paluun. Hotelliksi valikoitui Susi-niminen hotelli, jossa näyttelyihmiset olivat aiemmin yöpyneet ja  tiedossa oli että koirahuoneita oli tarjolla. Alkuvalmistelut oli tehty ja enää ei tarvinnut kuin odottaa kisaviikonloppua!

Helsingin länsisatamaan pääsimme lauantai aamuna reilu puolituntia ennen lautan lähtöä ja parituntinen matka Tallinnaan meni jouhevasti. Nälkäisenä ei näköjään aamulautalle kannata mennä, sillä kahvilajonot olivat mahtavat. Onneksi ehdimme hyvin syömään jo kotona ennen liikkeelle lähtöä. Tallinnassa otimme navigaattorin avuksi kisapaikkaa etsiessä. Osoite kyllä löytyi,  mutta muistissa oli että kisapaikalle löysi vasta seuraavasta U-risteyksestä kuin navigaattori ehdotti. Ratsastuskeskukseen olikin vaikeampi päästä. Tie oli pieni ja huomaamaton aivan eläintarhan vieressä oleva merkitsemätön käännös. Suosittelenkin samaan kisapaikkaan meneville ottamaan heti pieni eläintarhan parkkis-risteys, josta myös pääsee ratsastuskeskukseen. Itse keskuksessa piti ajaa pari mutkaa talojen ja tallien keskeltä että pääsi kisapaikaksi kaavaillulle nurmikentälle. Kisapaikalta löytyi juuri leikattu yhden kisakentän kokoinen nurmikenttä. Ilmo-piste oli kuten meilläkin, eli pienessä teltassa jonne kisakirja luovutettiin viimeistään puoli tuntia ennen starttia. Sama käytäntö siis kuin Suomessa, kisoja ei edistetä kuin korkeintaan se puoli tuntia ennen ilmoitettua aloitusaikaa. Sähköpostiin ei muuten tullut kisakirjettä vaan sen sai katsoa itse seuran kotisivuilta. Paikalta löytyi bajamaja mutta ei buffaa eikä vesipistettä. Tai ainakaan vesipistettä ei ollut ilmoitettu. Omat vedet olimme ottaneet kotoa mukaan kuitenkin. Eläintarhan ja ratsastuskeskuksen vieressä menevän nelikaistaisen tien toiselta puolelta löytyikin sitten muut tarvittavat asiat, eli suuri kauppakeskus (jossa Suomen hinnat) ja McDonalds ja taisipa siinä Hesburgerkin olla lähes vieressä. Mäkkäristä löytyi ilmainen wifi joten kisakuulumisia pystyi päivittelemään sosiaalisessa mediassa samalla kun söi puolet Suomen hinnoista olevaa salaattiannosta. Kauppakeskuksesta löytyi Prisma jossa onnistui ruoka ja vesi ostokset. Taisipa siellä viinitkin olla myynnissä. Kauppakeskus oli joka päivä auki myös iltamyöhään saakka.

Kisaradat itsessään olivatkin sitten sopivan haastavia. Voisin sanoa että ihan totuttuun tapaan sai kisata. Esteet olivat kontaktien osalta tuttuja kumirouhemattopinnoitteisia alumiiniesteita. Rengas oli hajoamaton, mutta erikoisuutena oli hyppyjen metalliset siivekkeet. Siivekkeitä piti pystyssä älyttömän pitkät tukivarret maassa. Eihän se muuten olisi haitannut, mutta ne olivat niin pitkät että pelkäsin jatkuvasti astuvan palkin päälle ja aiheuttavan itse riman pudotuksen. Ohjaan kuitenkin melko läheltä estettä mm. takaakierrot. Pohja oli kuitenkin pehmeää nurmea joten näin olisi voinut käydä. Virolaisten huoleton tapa pitää koira vapaana oli myös asia joka pisti silmään. Eipä niitä montaa vapaana pidetty, mutta silti. Oma koirani oli juoksussa, joten mehän ei siellä muutenkaan muitten seassa pyöritty. Rataantutustuminen hoitui normaaliin 5 minuutin tyyliin ja oli ajallaan. Kisoista löytyi sisäänheittäjä jolla oli lista kädessä josta pystyi viimeistään tarkistamaan oman vuoron. Kilpakumppanit olivat hyvää tasoa eikä kisoissa helpolla päässyt. Monella oli juoksukontaktit, vaikka ihanneajat olivat normaalit. Meidän starttipaikka oli viimeisenä juoksun takia ja itse pidin huolen että Blitz aloitti pyyhkeen päältä.

Meidän kisat sujuivat melko hyvin, vaikka aivan tavoitteeseen emme päässeetkään. Tavoitteena oli kaksi nollaa viidestä startista, mutta saimme sarjaksi nollavoitto-hyl-hyl-hyl-5vp (rima). Blitz oli vain liian vikkelä minulle hyllyradoilla enkä onnistunut jokaiseen välistävetoon tai takaatyöntöön, kuten olin suunnitellut. Sunnuntai sadepäivä teki pitkähköstä nurmesta liukkaan ja heitinkin totaalisen kaatumisen yhdellä radalla, taitaa olla kunnon nappulakengät kuitenkin oikea valinta nurmikisoihin! Nollavoitosta saimmekin sitten Viron agilityarvoon oikeudet, kunhan ne haemme Viron kennelliiton kautta. Palkinnoksi tuli koiranruokaa ja kaulaan ripustettiin mitalli.

Kotiin pääsimme myöhemmällä lautalla oikein sopivasti. Jos olisimme sen aiemman lautan ottaneet, niin olisimme kisat ehtineet kisata mutta kiire olisi tullut lähteä kisapaikalta. Suurin menoerä taisi olla ottaa oma auto mukaan, mutta enpä tiedä josko sitä seuraavalla kerralla uskaltautuisi julkisiin tai taksiin kun tuonne lähtee kisaamaan. Kaikenkaikkiaan voin suositella kisaamista A-koerin kisoissa. Kisat järjestyivät hyvin eikä yllätyksiä tullut, poislukien sen oikean risteyksen löytämisen kanssa. Tunnelma oli rauhallinen ja ystävällinen!  Tervemenoa kaikille minun puolesta!