Kiirettä pitää! Hui minkä menin tekemään!
Olen siis ilmoittanut keskeneräisen koiran ekoihin kisoihinsa! Alkoi jännittämään! Katselin tuossa kalenteriani ja totesin että joko nyt, tai sitten tyyliin marraskuussa seuraavan kerran pääsen kisaamaan. Päädyin ottamaan startit omissa kisoissamme nyt!
Taustalla oli tietenkin monta syytä miksi nyt, mutta tärkein lienee se, että saan potkittua itseni liikkeelle treeneihin. Tarkemmin vielä, treenaamaan niitä asioita joita emme ole treenanneet. Tuossa jokin aika sitten listasin mitä emme vielä osaa, ja huomasin epiksissä selitteleväni että emme vielä osaa sitä ja tätä ja kisaikä tuota. Nyt asiaan on tullut muutos. Kisat lähestyy lauantaina ja silloin on osattava!
Mitä me sitten olemme tehneet? No tietenkin yksittäisiä esteitä. Ollaan vedetty tietenkin keppejä, vähän juoksukontaktia, ja nyt sitten otimme keinun käsittelyyn.
Keinua itse jännitin eniten treenata, sillä viime kerralla joskus 3-4kk sitten, keinu oli tosi paha Blitzille. Jouduin ottamaan koko keinun pois treeniohjelmasta, kun se alkoi haittaamaan puomin ylösmenoa! Itseasiassa se agirodun videopätkä missä Blitz kieltää puomin ja A:n, johtui juuri siitä yhden vartin yrityksestä treenata keinua. Nooh, mutta nyt sitten treenattiin keinu, ja aivan alkeista asti. Ajattelin ottaa keinua niin pitkään kunnes "raja" tulee vastaan, mutta niinhän siinä kävi, että alas saakka se keinu mäjähtää!
Mitäs vielä? Noh, nyt meillä on 4 päivää aikaa juonia asiat sille mallille, että keinun ja kepit voi suorittaa osana rataa. Miten niin viime tinkaan? No ei tietenkään! Mielestäni agikoira ei ole koskaan valmis ja treeni jatkuu läpi uran. Kun nämä asiat osataan niin sitten hiotaan niitä ja vaikeutetaan. Tietenkin.
Tässä vielä muistoja menneisyydestä ja eka nollarata Damin kanssa jokusen vuoden takaa! Ehkä mä oikeasti uskallan startata lauantaina, varsinkin kun näin tämän videon :D
Viikko 36
3 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti