Vähän siistiä, tätä hetkeä on odoteltu ja vihdoin se oli käsillä. Kisaaminen on siis aloitettu Blitzin kanssa ja seuraavia tavoitteita on aika alkaa miettimään.
Blii mitattiin kuten osattiin arvata, miniksi, vaikkakin yritti varvistella itseään mittauspöydällä mediksi. Eipä onnistunut vaan Allan Matson oli sen verran tarkkana että tämä ei mennyt läpi. Tästä lähtee siis bileiden kunniaksi viinipullo kasvattajalle ;-) Tarkkaa mittaustulosta ei ole tarjolla, mutta arvio olisi siinä 32cm hujakoilla.
Itse kisa olikin sitten jännittävä. Luottoa oli melko vähän, sillä kepit olimme tehneet kokonaisina vasta 1½ viikkoa aikaisemmin, sekä keinun teimme ekaa kertaa samalla viikolla kuin kisat olivat :D Oli myös pussitreeni samalla viikolla ekaa kertaa, mutta kisoissa sitä estettä ei nähty.
Olin jo varautunut siihen että juoksukontakteilla tulee virheitä, kepeille ei löydetä vauhdilla sisäänmenoa eikä keinulla muisteta pysähty tarpeeksi kauaksi aikaa. Nooh, tämän epävarmuuden johdosta oli jännitystä ilmassa ja sain toteutettua nämä kaikki :D Plussana vielä se, että toisella radalla sekoilin huolella kun alkoi ekan radan kuviot kummittelemaan mielessä rataa suorittaessa :P Miten niin kisajännitystä ;-)
Tässä nämä radat!
Olemme treenanneet melko paljon nyt aivan viimeisten viikkojen aikana näitä kisoja varten, joten sekä minulle että Bliille on edessä nyt syyslomat kaikesta agilityyn liittyvästä! Pari viikkoa otetaan rennosti ja käydään vähän kuntoa kasvattamassa ja mietitään mitä treenataan ja missä järjestyksessä. Kisakalenteria tutkaillaan alustavasti ja niin edelleen.
Tärkeimmät tavoitteet näin pikaisesti mietittynä ovat:
- Keppien sisäänmeno kuntoon, samoin kuin itsenäinen suorittaminen
- Keinulle stoppi kunnes kolahtaa maahan saakka
- Juoksukontaktit
- Sujuva radan suorittaminen
- 07.11.2010 Helsinki (HSKH)
- 13.11.2010 Riihimäki (RIMA)
- 04.12.2010 Lieto, ATT-areena (ATT)
- 19.12.2010 Hyvinkää (HYVSK)
- 08.01.2011 Eckerö (ÅBSK)
Tuossa on jo enemmän kisoja kuin pystyy suorittamaan. Ainoa varma lienee Eckerön kisat. Katsotaan miten treenit ja duunit lähtee pyörimään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti