Hepskeikkaa, tässä on aikaa jo ehtinyt kulumaan vaikka ja kuinka. Tässä on tullut tehtyä töitä niin ettei oikein aikaa ja energiaa ole jäänyt muihin hommiin. Onneksi siihen tulee muutos, ja suurella todennäköisyydellä työrytmini muuttuu sellaiseksi että olen 4 päivää viikossa vapaalla! Nam! Miinuspuoli on tietenkin se, että kaikki viikonloput eli kisat on vaakakupin toisessa päässä.
Tämän asian olen järkeillyt niin, että tällä hetkellä minulla on enemmän treenattavaa ja kotona tehtävää kuin kisailla.
Blitzus on kasvanut edelleen hitaasti, ja viikon hoito-keikkakin meni hyvin! Nyt ollaan höpötelty vain hieman, eli ei sen suurempia ihme puuhasteluja. Se kuuluisa työ häiritsee. Muutamia hampaita on lähtenyt ja häntä alkaa muistuttaa hännältä! Oho! Onhan se pitkä, mutta kohta se on myös tuuhea :D
Tulevalla viikolla onkin tarkoitus tehdä jotain mukavaa koirien kanssa kun on peräti kolmen päivän vapaa!
Tässä muutama kuva tältä päivältä Blitzuksesta.
Viikko 36
3 vuotta sitten
1 kommentti:
Sattumalta löydettiin sisko-B:n omaan blogiin. =) Kirjanmerkkiin tallennettu, täältä on mukava käydä kuulumisia kurkkimassa! =) Rapsut Blitzille ja terkut kotiväelleen! =D
Lähetä kommentti