Tuli kisattua.
Huomattu ettei treeni ja kisarutiini ole tällä hetkellä ihan kohdillaan. Ihan tyhmiä virheitä sattuu kisoissa :) Eihän se meidän menoa haittaa, mutta näyttää siltä että treeniä on lisättävä, tarkennettuna vielä että ratatreeniä. HSKP:n (Helsingin seudun kennelpiirin) kisoissa tuomarit olivat laitaneet sellaiset kolmosen radat, että jotenkin sain fiiliksen että nämä eivät ole meidän radat. Tämä fiilis sitten seurasi tekemiseen, mikä tietty on aivan turhaa. Olen jo pitkään koittanut psyykata itseäni radoille, että lähtisin niihin sillä fiiliksellä että nämä ovat helpot radat, nolla on varma :) Tällä kertaa sitten ongelmia aiheutti juoksupuomilta tiukka käännös takavasemmalle, mikä ei aivan ole meidän bravuuri, ja toisella radalla keppien avokulma jossa putki ihan vieressä tyrkyllä. Näissä ei muuten olisi tullut näitä henkisiä ongelmia, mutta kun juuri edellisenä päivänä kävin pikaiset treenit muistuttelemassa juoksupuomia ja keppejä, niin kumpikaan ei onnistunut kovin hyvällä prosentilla. Epävarmuus siis selkeästi syö meidän tekemistä. Lääke: treenaa epävarmuudet varmuuksiksi :) Helppoa, eikö vain ;)
Hyviäkin uutisia kisoista oli, eli pääsimme Etelä-Suomen Sheltit ry:n joukkueeseen kisaamaan piirimestaruudesta. Hienosti joukkueemme sitten sijouttautui toiseksi kuudestatoista joukkueesta, tuloksella 5vp, jonka tietty teki allekirjoittanut lento-keinulla >_< Silloin kun ei suju radat, niin sitten ei suju :)
Tällä hetkellä ei juurikaan ole kisasuunnitelmia. Täytyykin kaivaa kisakalenteria esiin ja treenata puutteet kuntoon ja koittaa uudestaan. Nyt perjantaina pidän BAT:n kentällä juoksukontaktiluennon. Koitetaan saada "ilosanomaa" eteenpäin juoksukontakteista. Hienoa kun viimeisin RC epäonnistui :D Eikus anteeksi! Joukkueessa tehtiin hieno ja nopea puomi! Yey! :D
Viikko 36
3 vuotta sitten
4 kommenttia:
Tuollainen luento kiinnostaisi tosi paljon! :D Pidätkö jollekin rajatulle seurueelle vai olisiko mahdollisuuksia päästä kuuntelemaan? :)
Tällä hetkellä BAT ei näytä mainostavan sitä julkisesti, eli liekö sitten tarpeeksi tulossa omasta seurasta kuuntelijoita.
Vetäisen tämän kurssin ja katsotaan mitä ihmiset tykkää. Jos tulee peukkuja ylös niin pidän uuden kurssituksen :)
Jos innostut luennoimaan toisenkin kerran niin tervetuloa aidan toiselle puolelle :)
Toivottavasti kantautuu sitten korviin jos joskus vedät muillekin avoimen kurssin! :)
Lähetä kommentti