Olipas mahtava päivä. Aurinko helotti koko päivän, ulkona tuli oltua kirjaimellisesti koko päivä! Kesä tulee, onko kukaan kuullu sanottavan ;) Mikäs sen mukavampi tapa viettää helatorstaita, aurinkoista sellaista, kuin olla kisailemassa "kotikentällä"!
Tässä on nyt muutamat valmistelut tehty kisarypistystä varten. On juoksuteltu puomia ja veivattu keppejä. Nyt sitten pääsi kokeilemaan ulkona että onko opit tallessa. Lisäksi vielä kokeilin uutta hoitomuotoa polvivaivaani, eli laitoin kinesioteippiä tukemaan polvea. Tarkemmin polvilumpiota.
En tiedä vielä tarkalleen miten ja mistä kohtaan teippiä kuuluu laittaa, mutta sunnuntaina näen parikin henkilöä jotka ovat teipin saloihin opiskelleet. Mutta tällä härpäkkeellä sain kisattua kaksi starttia ilman suurempia tuntemuksia. Huomennahan tuo selviää, josko lähti ärtymään ja tulehtumaan tuo polvi.
Mutta takaisin kisoihin. Fiilikset olivat ihan jees, isot kisat kun oli tiedossa. Vähän vain harmitti kun jalat tuntuivat hieman veteliltä lämmittelyissä. Treenaamattomuushan se siellä ilmoitteli itsestään. "Soft legs no good!" :D
Ensimmäinen rata oli hyppis ja jokseenkin inhottavan tuntuisen takaakierta-valssi hässäkän siitä sain sitten itselleni luotua. Tosin yhdessä kohdassa olin auttamattomasti myöhässä ja pelastin tilanteen heittämällä Bliin takaakiertoon pidempää kautta. Huoh. Ehkäpä tämä joku päivä alkaa sujumaan. Nollaa kuitenkin pukkasi kunnes suoran putken jälkeen tuli kepit. Ollaan treenattu lähes pelkästään avokulmaa, joten umpikulma(?) on näköjään jäänyt vähemmälle huomiolle. Nooh, kaikki agility on jäänyt vähemmälle huomiolle viimeiseen vuoteen :D Siihen lisättynä hirmuinen rynnistys ja heikohko jarrutus, niin sain mokattua kepit totaalisesti. Kaksi kieltoa kepeiltä, muutoin olisi ollut nollarata. Kyllä harmitti. Eipä siinä mitään. Hyvää oli paljon. Blii löysi aloituksen pimeän putkikulman jota me emme perinteisesti ole kovin hyvin osanneet. Jee!
Toinen rata oli mukava agirata. Puomille oli lyöty ikävä källi juoksukontakteille, eli putki suoraan tyrkylle. Onneksi aloituksessa oli myös putki joka mahdollisti meidän "bravuurin", eli persjättö (sokkari) puomilla, juoksukontakteilla :D Kiirehän siinäkin tuli mutta kivasti osui. Jatko oli myös nihkeähkö, sillä keinulta oli hirmuinen kiire kahteen maksimi etäisyydellä olevalle takaakierrolle. Minulle olisi ihan hyvin sopinut vitonen keinulta, mutta linja oli ja pysyi eikä käsi noussut. Nollalla maaliin, hyvä aika, joka piti loppuun asti ja voitto plakkariin 68 koirakon kisassa. Tästä onkin hyvä jatkaa jahtaamaan niitä kahta puuttuvaa nollaa. Yksi kriteeri SM-kisoihin saatiin täyttymään, eli nollien seassa on nyt kolme eri tuomaria :D
Seuraavat kisat on suunniteltu viikon päähän torstaille. Toivottakaa onnea edelleen :)
Viikko 36
3 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti