Noh, ei minulla ainakaan tällä hetkellä. Laskin juuri että olin 27 työvuoroa heinäkuussa töissä. Sisälsi siis yövuoroja, ettei ihan työlakeja rikottaisi ;-) Noh, tästä voi arvata missä vaiheessa meidän treenit ovat olleet. Eipä tässä paljoa olla keritty mitään tekemään.
Noh, kisoissa käytiin agirodussa, ei tullut tuplaa eli karsinnat jäivät meiltä väliin. Oikeastaan ihan hyvä, ei ole keppien tekeminen vielä siinä jamassa että voisi kehua. Eilen oltiin sitten oikeasti kisaamassa, oli kolme starttia JAU:n kisoissa (hyl-5vp-hyl). Tuomarina Rauno Virta ja ihan mukavaa oli! Blii oli "itsestään" oppinut hieman irtoamaan. Tuntui että itsellä oli enemmän aikaa kun ei ihan esteiden viereen joutunut juoksemaan. Tää on hyvä! Kiitos kyllä kuuluu Annalle. Ovat salaa käyneet treenaamassa mun puolesta vähän juttuja!
Kaikki radat on muuten nauhalla, mutta ei vain ole aikaa/jaksamista editoida niitä nettiin. Kohta tuleekin sitten agirotu ja JAU pläjäys samaan aikaan. Onneksi nyt on ollut tätä taukoa, meinaan voisi ahistaa nykyinen hylly tahti :P
Viikko 36
3 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti