keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Hyvä treeni, parempi mieli

Muutama päivä sitten selitin (räkä roiskuen) agilitysta ja sen moninaisuudesta, aiheesta yhtään tietämättömälle kaverilleni. Kaveri oli aidosti yllättynyt miten monimutkaista ja vaativaa agility parhaimmillaan voi olla ja kuinka valmiista mailmasta voi löytyä aivan oma maailmansa.
Mainitsin myös että olen menossa Jaakko Suoknuutin koulutukseen ja hän oli hieman ihmeissään siitä että en tiennyt mitä siellä treenataan. Tätä en ole aikaisemmin päissäni miettinyt, mutta sain mielestäni vastattua kysymykseen kohtuullisen hyvin: Radalla ei ole sinänsä väliä. Kun radalta tulee virhe, virhe analysoidaan ja opetetaan ohjaajalle miten se tehdään hyvin. Jos virheitä ei tule, asiaa silti analysoidaan ja luultavasti jokin radan kohta voidaan tehdä tehokkaammin. Jokainen saa omasta tasostaan riippuen erilaisia asioita koulutuksesta, olkoon se "alkeis"opetusta jollekin esteelle taikka sekuntien kymmenesosien poistamista vaativista kohdista.
Tällä mentaliteetilla oli helppo lähteä kouluttautumaan myös Turkuun saakka!

Jaakon kouluttama rata ei ollut mitenkään kauhean vaikea, mutta hienoja asioita sieltä saatiin silti kaivettua esiin. Muutama paha kohta siellä oli joihin ei omat luotot tahtoneet riittää, eli olisi joutunut ottamaan kanki-vääntämisellä nollaa. Noh, niistä saatiin lisää treenattavaa jatkuvasti kasvavaan listaamme :P Ongelmakohdista selvisin ensiksi persjätöllä ja toisesta kohdasta poispäinkäännös-puolivalssilla. Tuo ensimmäinen kohta oli vaikea sen takia, että keinulla ei voi (toivottavasti ei enää kauaa) irrota Blitzistä kahta metriä kauemmas ja näinollen hirmuinen kiire pukkaa päälle!

Tässä tällainen lista mihin pitänee paneutua:
- Kontaktien itsenäinen suoritus
- Persjättö hypyllä 100-varmaksi
- Puolivalssia
- Irtoamisen ja halussapidon tasapaino. Meille siis enemmän irtoamista!
- Vastakkaisen käden käyttö valssissa, käyttääkö vai ei
- Esteen takaa ei tarvitse hakea koiraa, opetetaan irtoamaan  :D
- Malttia rytmitykseen

Onhan tuossa jo mietittävää, nyt vain pitäisi aloittaa treenaaminen :P



Lauantain kisojen jälkeen olen aloittanut uudella innolla juokukontaktin treenaamista puomilla. Onni on oma puomi (ja keinu) :D Kisojen vitonen puomilla oli niin räikeä, että oikeastaan vasta sitten alkoi pieni raksutus käymään että mitä oikein tapahtuu. Asiaa analysoimalla, ja toivottavasti osuin oikeaan, päädyin muuttamaan vaatimuksiani hieman. Aion muuten pitää tuossa vasemmalla palkissa kirjaa siitä kuinka usein meille tulee kisoissa virhettä puomin juoksukontaktilla. Tämän hetken tilanne on nihkeä 75% onnistumismahdollisuudet! Noh, nyt uuden treenitavan kanssa olemme treenitilanteessa pitäneet sen virheettömänä ja tänään tuli treenattua pari kertaa jopa persjättöä puomilla, tietenkin juoksukontaktilla! Treenasin myös keinulla itselleni irtoamista ja siellä sain tehtyä persjättöjä ja valsseja ilman että lähti liian aikasin keinulta. Kylläpä 10 minuutin treenistä voi tulla hyvä fiilis!
Näin ohimennen miettien, missäköhän voisi tuon salaman kanssa hyödyntää persjättöä puomin juoksukontaktilla, ei varmaan missään/koskaan :D

maanantai 9. toukokuuta 2011

Ei kerta h...yväksi tee

... ja toinen kerta menee vielä kokeilun piikkiin, mutta entäs se kolmas?

Juuri pääsin kirjoittelemasta meidän kuulumisia ensimmäisistä kolmosten kisoista, kun nyt on taas pakko tulla tänne kirjaamaan ylös lauantain tapahtumia.  Lauantaina oli siis Lohjalla meille harvinaiset viikonloppukisat. Olin keksinyt, että jos kiltisti pyydän ja silmiä räpyttelen, niin saisin ehkä lähteä aikaisemmin töistä. Ja loppu onkin historiaa.

Lohjalla oli tarjolla Anne Saviojan kolme starttia kolmosluokassa. Agility, agility ja hyppy. (toim. huom: olin muuten heti vähän harmissani ettei hyppis ollut keskellä!). Sinne siis hirveällä kiireellä ja aivan mahtavaan ilta-aurinkoon ihmettelemään agilityn saloja.

Paikalla oli n. 30 miniä ja monia tuttujakin näkyi! Olen muuten kaivannut mini kolmosia! Siitä on varmastikin vuosikymmen kun olen aktiivisesti kisannut, joten Teitä olikin jo vähän ikävä :P

Anne oli tällä kertaa laatinut radan, jossa oli kaksi U-putkea vierekkäin, eli neljä putken suuta. Jossain postauksessa taisin laittaa että sitä pitää treenata. Noh, ne oli tuolla, nyt vain kerrasta poikki treenaamaan! Oli siellä muutama muukin este, vähän niinkuin lämmittelyksi. Luulen että seuraavissa kisoissamme, Kati Wala laittaa puomille sen U-putken ja testataan tosissaan erottelua :D

Niin niistä kisoista. Juuri torstaina otimme sen ekan nollan kolmosista ja kuten ehkä voitte arvata, nyt niitä tuli vahingossa lisää! Tai siis torstaina tuli vahingossa ja lauantaina puoliksi vahingossa :D Saldomme näistä kolmesta startista oli 0 - 5 - 0!!!   Ei ihan tuplanolla, mutta aika lähelle! Vähänkö olen ihmeissäni!

Ensimmäinen startti oli kiva, ei mitään suurempia murheita. Yhdessä kohtaa mietin että jäänkö liian sumppuun, mutta siitä selvittiin. "Juoksukontaktit" puomilla piti tehdä 180 astetta, eli palattiin takaisin puomin alla olevalle putkelle. Se meni melko liukkaasti se kontakti, mutta osui! Tätä siis saamme treeneissä onnistumaan suurella prosentilla, mutta nyt oli vauhtia ja fiilistä, eikä varmuudesta tietenkään ollut mitään takeita. Mutta niin vain otimme nollan ja aika riitti juuri voittoon! Toka sertimme, eli nyt sitten odottelemaan sitä vuotta. Vaimitensemenikään.com ;)
Toinen rata oli ehkä hieman haastavampi, omasta mielestä. Tai sitten ajattelen liikaa turhia. Noh, sinne sain yhden poispäin käännöksen ja oli siellä täydellinen juoksukontaktin paikka, eli puomilta suoraan maaliin. Noh arvatkaa vain miten kävi. Blitz otti pom-pom-pompun ja loikkasi erittäin tökerösti kontaktin yli. Se oli se vitonen. Aika olisi ollut kiva, mutta vitosella ei juhlita tässä harrastuksessa. Tähän kontaktiin me vielä palataan >:-/  
Ja sitten oli se viimeinen rata, eli hyppis. Siellä oli muutama ansakohta jotka ei sitten ollutkaan ansoja. Ja sitten oli nollakulmasta U-putkeen. Noh, jännityksen hetkiä koimme kun Blii luki aivan oikein minun liikkeen ja lähtikin takaakiertoon sinne putkeen! Eiii! Koitin pelastaa tilanteen yrittämällä näyttää että jatka jatka, tule sieltä putken toiselta puolelta ja otetaan kokonaan ulkokautta koko putki! Mutta eipä lähtenyt vaan tuli takaisin ja sain onnellisesti putkeen. Aikaa paloi, enkä ollut varma tuliko siitä kieltoa. Videolta näkeekin lievää epävarmuutta maaliintulossa, kunnes Anne näytti että oli se nolla! Jes! Sijoitus oli yllättäen kolmas, vaikka aikaa meni useampi sekunti tuossa virheessä. Huhhuh. Kaksi nollaa lisää! Piti vielä palkintoa noutaessa kysyä Annelta että miten ei siitä tullut kieltoa. Linja kuulemma piti eikä kyseessä ollut kieltolinjan ylitystä kun oli tuollainen kulma putkelle.

Tässä alkaa nollat nousemaan jo päähän, eli nyt jonkun pitäisi potkia meihin malttia. Onneksi meidän kontaktit on nyt suoraan sanottuna aivan p**siistä. Treenattavaa on, toistoja tulee varmaan miljardi, ja sitten käy kuten aina ennen, ja aloitamme pysäytyskontaktien treenaamisen :D Noh, tehdään ne miljardi toistoa ensiksi ennenkuin vaihdetaan.

Tässä vielä meidän Lohjan startit. Seuraavaksi menemme tiistaina Jaakko Suoknuutin koulutusta ihmettelemään ja sitten kisaamaan 18.5 Tamskin kisoja. Kyllä tää kohta lakkaa helpottamasta! ;-)

perjantai 6. toukokuuta 2011

Kolmoset korkattu!

P-HAU:n kisat käytiin nyt torstaina kokeilemassa. Tavoitteita ei ollut, mutta nollat oli haaveena. Meillä on nyt parin viikon ajan vaivannut puomilla suurempi virheprosentti kuin aikaisemmin, joten kovin luottavainen olo ei ollut nollien suhteen.

Noh, Blii tekee kuten se on opetettu ja radat menivät todella mukavasti!
Tuomarina oli E. Muotka ja radat olivat mukamas helpot mutta kuitenkin niissä yksissä kohdissa hyllyjä kuitenkin tuli monelle.
Meidän ensimmäisellä radalla tapahtui putkessa jotain ja Blitz jäi tosi kauas jälkeen. En osannut sitten rytmittää oikein vaan ennakoin toiselta putkelta rynnimällä eteenpäin ja Bliihän tuli sitten siitä mukaan. Noh, rata oli kiva ja aloitus oli juuri sopiva!
Seurava rata oli muunnelma ensimmäisestä ja tällä kertaa myös hyllyjä tuli lopussa tosi paljon. Nyt oli myös kenkku hyppysuora joka mietitytti alkuun, mutta onneksi tuo irtosi oikein. Tällä kertaa ensimmäisen radan hidas putki meni paljon nopeammin joten plussat siitä Bliille. Liekö sitten kaatunut ekalla radalla siellä.

Molemmilla radoilla puomin juoksukontaktit olivat suht kaameat. Ekalla radalla rytmitys oli suurinpiirtein oikea, mutta toisella radalla mielestäni selkeä vitosen loikka. Itsehän en kisatilanteessa ole kertaakaan nähnyt miten Blitz tekee sen kontaktin, vaan olen aina startin jälkeen joutunut kysymään miten se meni. Noh, tokalla radalla olin koiran ja tuomarin välissä joten eipä tainnut nähdä mitä siellä tapahtui ja nollalla tultiin maaliin! Nollienkeruu on alkanut. Ehkäpä kuitenkin liian myöhään tätä kautta ajatellen :D

Tässä vielä ekat kolmosten radat.