Jarin treeneistä onkin aikaa, vaikka hänen ratoja olemmekin tehneet omassa ryhmässämme. Tällä kertaa oli siis ihan ´sovittu juttu´, mä hikoilen ja Norjalainen kuittailee minkä ehtii :D
Ehdin jo vähän hätääntyä että eikai nyt ole tulossa sellainen ´reidet hapoille, verta yskien´treeni, kun jo 9:30 olimme hallilla, mutta pelko oli turha! Tällä kertaa ihan oikeasti vain koulutettauduttiin meidän puutteisiin. Kivaa oli ja uutta intoa puhallettiin meikäläiseen! Ehkä me osataan jotain, vaikkakin hieman hiomista vaadimme!
Rata oli selkeä ja suoraviivainen, ilman mitään nikoittelukohtia. Meillä oli muutamassa kohdassa hieman korjattavaa, ja yksi kohta mikä iski heti, oli pituudelle löytäminen. Kovasti halusi kääntyä kohti A:ta selän taakse, mutta sen saimme korjattua. Ette arvaa millä? Noh, juoksemalla selkeämmin :D Kontaktit jouduin jo ennen radalle menoa näyttämään, että miten ne sujuu. Jarihan on pysäytyskontaktien keulakuva joten näytettävää oli :P Hirmuisella vedätyksellä sain Bliin pomppaamaan puomilla liian korkealta, mutta muuten kaikki osui. Toistoja oli kuitenkin varmaan yhteensä kymmenkunta. Keinua jouduimme hiomaan kunnolla, kun joku on unohtanut opettaa Bliille että siinä aikuisten oikeasti pitää odottaa, eikä toimia kuten A:lla tai puomilla. Vinkkiä tuli ja treenasimme sen jo ´ok´ kuntoon. Kepeillä saimme taas viimeisen välin ongelman takaisin. Sitä lähden seuraavaksi purkamaan kunhan treeniaikaa ja paikkaa alkaa vapautumaan. Takaakiertoihin Blitz lähti tosi hyvin ja niissä sain etumatkaa aikaiseksi, ja kuulemma liikkuminen näytti paremmalta kuin pikkumustissa meneminen (eli siis Damin kanssa)! Onhan se jo aikakin, tätä on tullut jo hetki kuitenkin harrastettua...
Tässä vähän muistilistaa itselleni tulevaisuuden varalle:
- Keinun esiin kaivaminen, kädellä palkkaaminen että oikeasti pysyy keinulla, kädestä irti mahdollisimman nopeasti kun alkaa sujumaan.
- A:lle ja puomille ´kehikon´ kokeilemista, josko toimisi paremmin kuin liukas matto-targetti.
- Puomille alastulolla ensiksi sivuttaista etäisyyttä ja vasta sen jälkeen ´vedätystä´. Vedätyksellä pomppaa.
- Keppien treenaaminen kuntoon. Kokeillaan kuudella kepillä treenaamista jotta viimeiseen väliin enemmän palkkaamista oikeista suorituksista.
Nyt vain ootellaan lumien sulamista ja kentille pääsyä! Onneksi sunnuntaina pääsee taas pro-treeneihin, eli ei kauaa tarvitse odotella!
2 kommenttia:
Miten voi olla että ohjaajan liike sekä sijoittuminen vaikuttaa siihen, minne koira luulee, että rata jatkuu?! :DD
Hyvää fiilistä!
t: se jonka takia Blii jättää vikan välin pujottelematta :D
Hih, niinpä :P Ihan käsittämätöntä!
Koitan fiilistellä ainakin sunnuntai aamuun saakka!
t. se joka ei lukenut pienellä präntillä, periytyvistä keppihaasteista :D
Lähetä kommentti