sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Rengasta ja serpentiiniä + iltatreenit päälle!

Tänään vaihteeksi tuli ajettua hoskin kentälle testailemaan mikä se ovikoodi olikaan ;-)
Turvallisesti sisälle päästyämme koirien kanssa, aloin pähkäillä että mikäs tänään olisi ohjelmassa. Olisin halunnut keppitreeniä, mutta mukaan ei tullut omia 2x2 keppejä joten katselin sitten laiskana, että mitä kentälle oli jätetty lojumaan.

Kentällä oli kivasti putkea ja hyppyä ja hypyt olivat 25cm korkeudella joten sinnehän me sitten mentiin. Tuli kokeiltua muutamia ohjauskuvioita, notta tietäisin mikä meille toimii parhaiten. Eipä tullut muuten treenattua kotiläksyjä, mutta hallintaa kuitenkin!
Kokeilimme neljän hypyn serpentiiniä ja kovin on vielä hataraa tuo Bliibliin liikkuminen sinne minne epämääräisesti huitelen käsilläni :D

Renkaan opettelimme parempaan jamaan, eli jatkoimme mihin olimme jääneet peräti kahdelta edelliseltä kerralta. Joo, ihan liikaa treeniä ;-)
Rengas jäin nyt siihen että oikea reikä löytyi molemmilta puolilta, jopa takaakierrätyksellä. Niin ja se tärkein, eli suorassa linjassa myös rengas löytyi :P Täytyy taas seuraavalla kerralla testata mitä siitä jäi sitten oikeasti mieleen!

Omien treenien jälkeen käytiin katselemassa isojen kisoja syysskaboissa. Kovasti tekisi mieli kisata, mutta treenataan nyt ensiksi itsemme ratakuntoon ;-)




Edittiä vielä:
Illalla vielä, kun olimme lepäilleet hieman, totesin että blah, pakkohan sitä on viiiiielä vähän.
Eli treenasimme päälle 2x2 keppien sisäänmenoa. Röyhkeästi vain naapurin nurtsille kepit pystyyn, eli kaksi keppiä vain ja siitä sitten sisäänmenotreeniä. Kauhean mukavasti se sujui, eli helpommalta puolelta Blii löysi joka kulmasta sisään, eli jopa se 179 asteen kulma ;-) Toiselta puolelta alkoi tulemaan ongelmia kun asteet alkoi ylittämään 90. Eli kovin tuntuu olevan vaikeaa hahmottaa se (mielestäni koiralle oikeasti helpompi puoli) että eka keppi jääkin tällä puolella näinpäin. Noh, noilla sisäänmenoilla pestään Dami, ehkä jopa Viivi :D Virheprosentti siis nousi siihen 40 paikkeille kun oltiin tuon kulman ohi. Ei paha oikeasti, mutta ei silti täydellistä. Kokeilin myös takanaleikkauksia sitten helpommista kulmista eikä tuntunut vielä haittaavan.

Onneksi tuossa oli vain kaksi keppiä joten treenattavaa jäi!
Seuraavalla kerralla laitan seuraavan keppiparin 3-4 metrin päähän ja jatketaan kuten isossa maailmassa on muita opetettu dvd:n voimalla. Maanantain on selkeästi lepopäivä kaikesta treenaamisesta!

Ei kommentteja: