tiistai 26. helmikuuta 2013

Hiljainen vuosi...kö?

Jätin ilmoittautumatta EO-hakuun. MM-kisoihin en lähde. Saankohan edes nollia kassaan karsintoihin tahi SM kisoihin? Ihmeellinen vuosi tulossa. Hieman hitaalla ollaan siis lähdetty liikkeelle, mutta ei se mitään! Lauantaina olisi tarkoitus startata pari kisaa, kisakalenteria on nuuskittu pidemmällekin. Haaveena olisi lähteä kesällä Tanskaan kisaviikolle. Eiköhän tästäkin tule ihan hyvä kisavuosi!

Treenaamista ollaan lisätty pikkuhiljaa, sillä äijähän ei vielä ole polvensa kanssa kunnossa. En äkkiseltään muista milloin olisi ollut kivuton päivä tuon polven kanssa. Parempaan kuitenkin ollaan menossa, sillä treenaaminen ei totaalisesti rampauta minua ;D

Treenejä olen kuitenkin jatkuvasti muille vetänyt, mutta nyt sitten omakin treenaaminen vihdoin on saanut hieman puhtia. Liekö tuo kevätaurinko, joka välillä jo pilkistelee tuolta enemmän ja enemmän vuorokaudessa. Tässä parit treenivideot. Lauantaina ainakin yksi startti tiedossa, toivottavasti ehdin toisenkin kisaista. Kyllä se kohta lakkaa helpottamasta! ;)




Ja sitten hieman niitä juoksukontakteja myös treenailtiin. Kokeilin meille hieman eri metodilla näitä, eli tämä on Trkmanin tyyliin toteutettu RC treenin aloitus. Tai niin ainakin uskon, mitä aiheesta olen lukenut :)


Yhdet treenit tälle viikolle vielä kaavailin ennen lauantaita, joten katsotaan josko tulisi uudempi päivitys heti perään. Semmoinen fiilistelypäivitys :D

....mmm... fiilistely....