SM kisoihin lähdin hitusen valmistautumatta. Viisi viikkoa sitten, kun kävimme leireilemässä, reväytin polveni. Polvi kipeytyi leirillä ja turposikin hieman. Leirisunnuntaina oli vielä kaksi kisastarttia ja ne onnistuivat hitusen polven kipeillessä, mutta kaikki ei ollut hyvin. Perus junttina en sitten mennyt lääkärille, vaan ajattelin että parin viikon lepo ja sitten treenaamaan takaisin. Enpä sitten treenannut kuin kaksi kertaa.
Näin SM kisojen jälkeen, kun polvi on edelleen kipeä, kohtapuoliin valmistuvan fyssarikaverini kanssa pähkäiltiin epäviralliseksi diagnoosiksi Hyppääjän polven. Kyseessä siis rasitusvamma polvilumpion alapuolella olevassa patella-jänteessä. Tässä pieni lainaus:
"Jos vamma on diagnosoitu alkuvaiheessa ja kuntoutus aloitettu heti, hyppääjän polvi paranee noin 4-6 kuukaudessa. Pitkälle edennyt vamma saatetaan kuitenkin joutua operoimaan, mikäli yllämainittu konservatiivinen hoito ei auta. Leikkauksen jälkeen urheilija pystyy yleensä palaamaan lajiharjoitteluun noin puolen vuoden kuluttua."
Itse kisoihinhan tämä pieni vamma ei vaikuttanut lainkaan. Olen tottunut liikkumaan ja urheilemaan joku paikka aina hieman rempassa. Kisoissa oli sen verran kuitenkin täpinät päällä että eipä sitä polvea siinä kohtaa huomannut.
Lauantain joukkuekisaan lähdin ankkuripaikalta. Alku osuuksilla saimme jo valitettavasti kerättyä kaksi hyllyä ja 15vp. Tavoitteeni muuttui koittaa tehdä nopeaa nollaa. Eipä sitten sekään onnistunut. Blii liikkui hyvin, mutta itse sain sabotoitua hätäisillä käsien tiputuksella toisen riman alas. Heti perään jätin sitten avoimet ovet kepeille ja toiseen väliinhän tuo sitten löysi avoimesta keppikulmasta. Loppuun vielä karkaaminen keinulta, vaikka tämä oli se toinen treeni mitä me treenattiin näihin kisoihin :D Tuloksena 15vp.
Sunnuntain yksilökisaan sain tsempattua itseni hyvään vireeseen. Polvi vähän vihoitteli lämmittelyssä, mutta tiesin jo eiliseltä, ettei se häiritsisi radalla lainkaan. Oma starttinumeroni oli 195 joten pääsin puolenpäivän aikaan rataantutustumiseen. Paikalle tulin joskus kymmenen jälkeen niin, että näin muutamat kymmenet suoritukset ennenkuin jätin kisojen seuraamisen väliin. Tässä vaiheessahan olinkin jo saanut omat ohjauskuviot mietittyä ja odottelinkin tutustumista ja sitä ennen tapahtuvaa itseni lämppäämistä. Olin psyykannut itseni n 35 koiran kisaan jossa lähdin siinä kymmenentenä koirakkona. Hyvin toimi, eikä kisajännitys ollut sen kummempi kuin normaaleissakaan kisoissa. Ainoa kohta jota radalla stressasin, oli keppien aloitus joka oli jälleen avokulmaan. Juuri eilenhän olin sen mokannut :) Ihan turhaan stressasin sitä. Mokasin jo toisella esteellä. Olipa historiallisen lyhyt kisa meille :D Toisena esteenä oli putki jonne koitin todella hätäisesti Bliin tyrkätä ja lähdinkin siitä vielä hätäisemmin liikkeelle eteenpäin. Mikälie hätähousu-kohtaus. Liekö sittenkin sitä jännitystä? Vai treenaamattomuutta? Samapa tuo, hyllyhän siitä tuli. Ei muutakuin koiraa putkeen ja loppurataa koittamaan, olihan rata todella mukava! Mielestäni Seppo Savikko oli onnistunut radoissansa todella hyvin. Noh, eipä siitä radasta muille jäänyt mitään kerrottavaa. Kepit onnistui ja muu on historiaa. Alla vielä video meidän debyytistä SM kisoissa:
Päällimmäisenä mieleeni näistä kisoista ja suorituksistamme jäi:
+ puomin juoksukontakteilla persjättö
+ Blitzin hyvä draivi tauosta huolimatta
- Treenamattomuus / loukkaantumiset
- Turha hätäileminen turhassa paikassa
+ Kisajännityksen hallinta
+ Pettymyksen hallinta: sama hups-fiilis kuin pienissäkin kisoissa tapahtuva hylly
Blitz aloitti nyt sopivasti maanantaina juoksunsa, joten minulle jää hyvin aikaa alkaa kuntouttamaan polveani. Olisiko vihdoinkin aika sijoittaa koiran sijasta itseeni fyssari-aikaa! Ei muutakuin kisakalenteria tyhjäksi ja uusia suunnitelmia suunnittelemaan ;-)
