Ennen iltavuoroa, vaihtoehtoina oli joko pienet päikkärit tahi pikaiset treenit. Treenit voitti, mitäpä olen valitellut että ei ole ehtinyt treenailla ;-) Treeniaiheeksi päätyi keinun vahvistaminen, hieman puomia loppuun ja välissä vähän vauhtirallattelua.
Keinulle joutui taas vahvistamaan kontaktilla pysymistä kunnes keinu oli maassa. Juoksukontaktitreenit on tehnyt sen, että eihän tuo kontakteilla osaa pysyä ilman muistuttelua. Pari kertaa jouduin "ärähtämään" ja sen jälkeen onnistuikin sivuttaisirtoaminen viereisen esteen layerointiin, parin kolmen metrin eteen eteneminen, kuin myös persjättö keinulla. Nyt tulikin mieleen, etten ole opetellut itsenäistä etenemistä keinulla jossa itse jäisi taakse. Toisaalta enpä muista heti rataa jossa keinulta olisi käännytty takaisinpäin.
Vauhtirallattelussa oli pari mutkaputkea, suora putki välissä ja jokunen hyppy siellä täällä. Vauhtia saatiin, hieman irtoamista putkiin muisteltiin. Hypyille sain aikaiseksi persjättö kuviota. Ihan jeesh!
Puomia otettiinkin sitten erikseen. Siellä pääsimme hieman muistelemaan mihin kohtaan piti karvatassun osua. Tällä kertaa ei otettua ohjaajaa kovaan vauhtiin, liekö ollut pulleanlaiska ohjaaja. Treenattua tuli kuitenkin "hölkkä"vauhdin kontaktia molemmilta puolilta, eteenpäin lähettämissä jossa jäin puomin jalan kohdalle, sekä sokerina ja uutuutena rallattelu-suoranputken layeröinti samalla kontaktia suorittaen. Layerointi toimikin yllättävän hyvin! En olisi uskonut että tuo jatkaisi suoraan vaan että olisi kääntynyt liian aikaisin ja ottanut virhettä, mutta toisin kävi! Hyvähyvä. Yksi mitä myös kokeilin, oli ihmisnuoli puomin päähän. Se ei oikein ollut hauska vaan pomppuhan siitä tuli. Tuskinpa tuota kuviota koskaan ehdin kisoissa tekemään, mutta hauska kokeilu :D
Kannustuskuorossa oli schipperkevanhus Ditte, joka intoutui kommentoimaan koko treenien ajan notta miten siellä kuului mennä. Oikein näki naamasta minkälaisia vinkkejä sieltä tuli: "Eieieieie, ei minun nuoruudessani... ÄLÄ juokse sitä puomin konthakthia!!!" :D
Viikko 36
3 vuotta sitten