maanantai 27. helmikuuta 2012

Karsintanollat kasassa, jesh!

Vielä viime kuussa mietin, notta mitenköhän ne meidän nollat alkaa tulemaan. Olin jo valmis luovuttamaan ja siirtymään ohjattuihin treeneihin, mutta sitten jotain tapahtui ja vaaka on alkanut heilahtamaan niitten vitosten ja hyllyjen sijasta nollien puolelle! (Älkää huoliko, ei millään isolla prosentilla kuitenkaan.)

Mitäkö sitten on tapahtunut että vaaka on heilahtanut? Itse tykkään ajatella että tilastot hoitaa hommansa ja että kun kolikkoa heittää tarpeeksi monta kertaa niin molempia tuloksia tulee about saman verran. Toisaalta tuurilla seilaavat valtamerialukset ja metsä vastaa kun sinne heittää sheltin... Mistäpä minä tiedän mitä nyt on tapahtunut. Kaipa me ollaan kisattu ja treenattu sopivasti, sekä pipoa on löysätty kaikinpuolin.

Lauantaina käväistiin siis kisailemassa kolmen kisan verran Hyvinkään hallissa. Tuloksia tuli ne perinteiset kolikon kääntöpuolet, eli yksi virhe joka radalla.

Ensimmäisellä radalla mentiin hieman pitkillä kaarteilla. Ehkä jäniksessä oli liikaa sähköä ja kepit jäi kesken yhden välin verran. Myös ohjaajan kaksi mukaan tullutta vasenta jalkaa ei auttanut ja ehtimisen kanssa oli vähän epäselvyyksiä. Kaiken kaikkiaan aamu-uninen rata jossa ei ollut mitään tolkkua. Siis rata oli kiva mutta suoritus ei.

Toisella radalla oli jo menemistä ja puoleenväliin päästiin ihan kivasti. Siinä sitten odotellessani Bliitä putkesta, päätin valssata ihan väärin enkä saanut Bliitä vedettyä hypyn toiselle puolella. Kyllä harmitti, oli parasta menoa sille päivälle. Jäi kuitenkin hyvä fiilis!

Kolmannella radalla en sitten millään mukamas ehtinyt loppuosan "serpentiiniin", ja mitenkö minä sitten yritän pelastaa tilanteen? Jollain säälittävällä ranneliikkeellä :D Samalla vauhdilla maaliin eikä kerrota Bliille että emmä osannukaan!
Teemana oli myös jonkin verran liukkaus tai valuminen. Tiedä sitten onko oikeasti tuo pohja liian liukas, hyvin Blitz näyttää siellä pääsääntöisesti menevän. Alla video, siitä saa kukin päätellä onko luikasta.





Kenraaliharjoitusten jälkeen sunnuntaiksi siirryttiin HSKH:n aurinkoisiin kisoihin Ojangon hallille.
Sieltä tuliaisiksi olikin sitten kahdelta ekalta startilta nollavoitto ja kolmannelta radalta yksi kielto nopealla ajalla.

Ekalla radalla meinattiin startti jo rykästä reisille. Sitten valutettiin kaarroksia, mitkä videolta näytti ihan kivoilta, mutta en yhtään osaa sanoa mitä kello olisi niistä mieltä. Keppien jälkeen meinasin antaa valahtaa väärälle hypylle, ja siitä pari hyppyä eteenpäin niin valahti ulos kamerasta! Kyllä se takas tuli ja nollalla maaliin. Hätäinen mutta hyvä fiilis jäi!

Tokalla radalla koitin aloitukseen tehdä vähän omanlaista kuviota. Meillehän toi pakkovalssi ei taivu kovin helposti ajoitus-logistisista syistä. Joten takaakiertoa peliin ja meinasihan siinäkin käydä vetelästi. Hyvin siitä kuitenkin Blii väisteli minun jalkoja ja päästiin eteenpäin. Ekalla radalla jollain rimalla rapsahti, joten pelkäsin että rimaa saattaa kaatua väsymisen takia. Otin sitten A:n jälkeen taas suurimmasta osasta kilpakumppaneita poiketen vähän ehkä pidemmän kaavan mukaan, mutta mielestäni liikeradoilta rima-ystävällisemmän. (tästä muuten tein videon loppuun vertailun Italian sankarin medi shelttiä vastaan) Taas valui, mutta otetaan sitten treeneissä vähän tiukemmin. Ainiin, mustan suoran putken jälkeen meinasi valahtaa pöksyihin! Hitusen mä karjuin siellä että täällä täällä. Ei olla siis opeteltu putkijarrutusta ja Seppo oli keksinyt inhottavan kielto-ansapaikan :D Nollalla maaliin ja fiilis vain parani!

Kolmannelle radalle vaihtui tuomari ja rata oli suoraviivaisempi. Leenan radalla kuitenkin sai pinkoa kovaa ja puomillahan jäin sitten Blitziä niin paljon alakynteen, että eipä mennytkään edessä hieman oikealla olevalle muurille vaan kaarsi minua kohden kiellon arvoisesti. Noh, täysillä maaliin ja kiellosta huolimatta nopeaa aikaa tarjottiin, ja video"tuomaroinnin" jälkeen puomilta myös vitosta olisi hyvä ollut tarjota. Tuttu ja turvallinen yksi virhe radalla. Ihan hyvä lopetus, sillä kolmannella nollalla olisin varmaan vähentänyt jatkossa treenaamistakin kisojen kanssa ;-)



Niin se unohtui mainita että karsintanollatkin on nyt kasassa. Nyt sitten rennonletkeästi kisoja vähentämään, niitä kuitenkaan unohtamatta. Treeniä kuitenkin riittää...

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Kisakalenteri uusiksi! Tuplanolla!

Pienestä se ihminen voi tulla iloiseksi!
Minulla on jo pitkään ollut tuplanollan kirous kolmosluokassa. Ensimmäistä koiraani en saanut edes kolmosiin, toisella koiralla sain peräti yhden tuplanollan kolmosissa, mutta nyt se tapahtui! Vihdoin tuli se kauan odotettu tuplanolla. Huhhuh.

Blitzhän on edelleen nuori, täyttää reilun kuukauden päästä kolme. Ollaan silti ehditty missaamaan yksi tupla kolmosissa ;-) No nyt tälle kaudelle sitten vihdoinkin osui kohdilleen. Itse kun tykkään analysoida ja miettiä asioita, niin tulee olemaan hauskaa nähdä miten kisat alkaa sujumaan tämän tuplan jälkeen. Toinen hauska tilastomietintä on se, että meillä on 9 nollaa 48:sta 3lk kisasta. Tästä lyhyellä matikalla saadaan tuplanollan mahdollisuudeksi balttiarallaa... 3,5%. Pidemmällä matematiikalla meidän tuplan mahis oli oikeasti jossain tuon teoreettisen 3,5% ja maksimaalisen parhaan suorituksen 25% välillä. Jokatapauksessa parantamista on, ja Kirkkonummen kisoissa se osui kohdilleen.

Tässä vielä kkk:n kisat alla. Tulevana viikonloppuna rykäistään isosti kisoja, mutta sitten voi löysätä ja miettiä taas järjellä asioita. Kisata kivoissa paikoissa jne jne, treenata ittensä mukavaksi ja niin edelleen... Nooh, palaillaan asiaan.




sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Kisasuositus: BAT

Olipas kisapäivä!
Olin iloisesti ilmoittautunut tämän päivän kolmeen starttiin ja aikamoinen seikkailu siitäkin tuli.

Aamulla pakkanen oli 33,5 astetta eikä saksan halvempi ihmeeni halunnut olla yhteistyössä liikenteen lähdön kanssa. Noh, tästä sitten jatkuikin BAT:in palvelut :D Alunperinhän sain luvan jälki-ilmoittautua päivän myöhässä, nyt sitten BAT lähetti minulle kuljettajan hakemaan minua kotoa, kisoissa sain BATtilaisen filmaamaan ratani ja kaiken lisäksi kun tuomari antoi minulle vitosen kepeiltä, tämä otettiin pois minulta maaliinpääsyn jälkeen!!! :D Taidanpa jatkossakin kisata heidän kisoissa ;-)

Kisathan olivat Anne Saviojan käsialaa ja kovin oli mukavat ja loogiset radat. Ekalla agi radalla jännitti luonnollisesti juoksukontaktipuomimme, mutta aivan turhaan. Näköjään jos ei ole muuta jännitettävää, niin jännitetään sitten turhaan sitä puomia :D Radallahan kävi sitten se, että kepeille oli jäänyt numerolappu ja tuomarin mielestä se häiritsi koiraa sen verran että kaappasi sen vitosen pois meiltä ja saimme nollan. Sanoinkin Annelle että kyllä ne kepit pitää sen verran osata ettei olisi tarttenut ottaa viitosta pois.

Toinen rata oli hyppäri, mikä sisälsi muutaman sykerökohdan ja sitten pitkän loppusuoran. Toiveenahan oli jo tuplanolla kun alun syheröt oli suoritettu ja loppusuora koitti, mutta niinhän siinä kävi että rima tuli alas. Pöh ja höh, tuuria toiseen suuntaan tällä kertaa!

Kolmatta rataa ei nauhalle tallentunut, mutta siellä oli serpentiiniä, keppien takaaleikkausta, onnistunut puomin juoksukontakti ja putken väärään päähän ohjaaminen. Milloinkohan opin että oikeasti pitää tehdä se puolivalssi. Toivottavasti pian :D