keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Valmistautumista kolmosten koitoksiin

Nyt on suunnitelmia tehty, treeniä aloitettu ja muutenkin pohdittu tulevia kolmosten koitoksia.
Tavoitteitakin varovaisesti mietitty...


Kaikki kuitenkin riippuu kaikesta, eli mennään viikko kerrallaan ja katsotaan miten tässä edetään.
Pääpainon olen nyt siirtänyt ongelmakohtien treenaamiseen. Meidän juoksukontaktit vaativat jatkuvaa treenaamista ja kepeilläkin löytyy epävarmuutta, joten ei ne hommat kesken pääse loppumaan! Ohjauskuviot sujuvatkin jo ihan ok ja niitä ei tarvitse älyttömästi hinkata. Parasta olisi, jos tekisi radan ja juoksisi itsekseen ilman koiraa siellä ja opettelisi sitä liikkumista :D

Suurena ongelmana meillä on tuo minun työni, joka on kovinkin viikonloppupainoista ja se häiritsee todenteolla kisaamista. Tässä olenkin pähkäillyt että olisiko mahdollista lähteä tavoittelemaan SM- ja karsintanollia. On se mahdollista, mutta joudunko laiminlyömään jotain? Hitusen joutuu tekemään komromisseja, valitettavasti. Meidän juoksukontaktit eivät ole sillä mallilla että niillä pitäisi kovin paljoa kisata, mutta toisaalta miten me saadaan uutta opittavaa ellei me käydä kisoissa kokeilemassa asioita mitkä olisivat meille haasteellisia... Olen siis päättänyt että kisataan alkuun ne mitä pystyn, treenaten myös näitä tarvittavia asioita. Ei ole meinaan hajuakaan alkaako nollia tippumaan vai ei sieltä kolmosista.

Tässä oli viikonlopun aikana mietittyä asiaa, mitä haluan osata kolmosluokassa satunnaisessa järjestyksessä:

- putki-kontaktieste erottelu
- kepeillä etumatka
- kepit vaikeat kulmat sisään ja ulos
- keinu etumatka ja varmuus
- takaakiertojen ohitukset pois (shelttiohitukset)
- rc kehikolla?
- u-putken kauempi pää / 4 putken suuta ja 1 oikea..
- pussi?
- takaakierto poispäin käännöksellä?
- vasen/oikea
- puomin layerointi, putki ali
- persjätöt
- välistävedot ja serpentiini

Koitin kovasti miettiä mitä kaikkea kolmosissa yleensä tulee vastaan ja tuollaisen listan sain aikaiseksi. Puuttuuhan sieltä paljon, mutta tuo oli meille juuri nousseille ihan kivan näköinen lista osattavaksi. Toki siellä on jotain haaveita, kuten vasemman ja oikean opettaminen koiralle :D

Tuosta listasta inspiroituneena kävimme sitten treenamassa. Kaikkea vähän sekaisin :D

Kohta lähdenkin HSKH:n epiksiin testaamaan, ja tuohon vasemmalle olenkin jo päivittänyt omaa kalenteriani. Italic:illa on ne joita en ole vielä varmistanut. Eli siellä näkyy kaksi seuraavaa kisaa joihin olemme ilmoittautuneet! Hui!

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Kolmosluokka kutsuu!

Nyt se sitten tapahtui. Voisi sanoa että tämä tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta ;-)

Tammikuussa kisasimme Bliin kanssa viimeksi Ahvenanmaalla. Sieltä haimme sen viimeisen nollan ykkösistä ja pääsimme starttaamaan ensimmäiset kaksi starttia kakkosluokassa. Tämän jälkeen Blitz pääsi ansaitulle tauolle ja kun oli aika taas startata, niin eiköhän ne juoksut alkanut ja tauko hieman venähti. Meillähän on haasteena minun viikonloppupainotteinen työ, joten kaikkiin kisoihin ei ole mahdollista osallistua. Vihdoin osui kohdalle kahden päivän kisat kakkosissa, eli ei muutakuin töistä vapaata ja ilmoittautumiset neljään starttiin lähti!

Kisoihin saimme treenattua kuukauden ja kun treeneissä alkoi tulla nollarataa, alkoi luottamus olemaan kohdillaan. Varmuuden vuoksi ilmoittauduimme epävirallisiin kisoihin perjantaille ennen kisaviikonloppua. Pakkohan oli vielä hakea viimeiset fiilikset! Myös ulkotreenit alkoi samalla viikolla kuin kisat olisivat, joten meno alkoi olemaan kohdillaan. Kesä tulee!

HSKH:n epäviralliset alkoivat loistavasti! Rata oli sopivan haastava kuitenkaan olematta liian vaikea. Radalla oli puomi kahteen kertaan, joten kontaktit sai kyytiä :D Niinhän siellä sitten kävi, että ekalla radalla saimme nollan aikaiseksi, ja toisella tuli viitonen toiselta puomilta. Molemmilla radoilla aika riitti nopeimmaksi, tietenkin kun juoksukontaktilla vedätimme 2x puomin ja 1x A:n juosten läpi.
Tästä pystyi lähtemään luottavaisesti kisaamaan, tosin pieni pelko puomilla. Treenisuunnitelmat on luotu jatkoa varten.

Kisat alkoivat lauantaina Lohjalla, sisätiloissa uudella tekonurmimattopohjalla. Blii on käynyt paljon matolla, joten pelkoa ei ollut miten tuosta selviäisi. Alkuun otimme formulatyyliin renkaiden lämmityksen, lähdimme ensimmäisenä niin en pystynyt katsomaan miten koirat pysyivät pystyssä / sutimatta. Hyvin piti. Ratoihin tutustuessa ei mitään epäkohtia ilmennyt. R. Herrala oli laittanut putkea suht paljon radalle, taisi olla 5 putkea yhdellä radalla. Kepit hitusen hirvitti. Ne olivat todella massiiviset, meillähän on hieman epävarmuutta myös kepeillä. Radat menivät oikein kivasti. Pientä haparointia oli, mutta ei mitään erityistä. Ekalta radalta teimme nollavoiton! Jee! Tokalla radalla teimme myös hienoa rataa, tällä kertaa tosin jäi kepeiltä viimeinen väli menemättä. Muuten olisi ollut myös nollavoitto. Näitä sattuu. Katsoin juuri sillä hetkellä kohti seuraavaa estettä ja varmaan lähdin siitä jo liikkeelle ja Blii lähti mukaan. Mutta jokatapauksessa täydellinen alku viikonlopulle! Laitoinkin viestiä kasvi-tädille että viikonlopun tavoitteen oli saavutetta, yksi nousunolla plakkarissa!

Sunnuntaina olikin helppo lähteä Kirkkonummelle kun lauantai oli mennyt yli odotusten. Tällä kertaa tuomarina oli J. Nyberg. Nybergillä on välillä ollut haastavia ratoja, mutta tällä kertaa radat olivat oikein sopivat meille. Esteitä siis löytyi radalta ja järjestyskin oli mukava :D Puomilta piti tehdä molemmilla radoilla seuraava hyppy takaa-kiertämällä. Onneksi hypyt olivat sivussa suorasta linjasta, joten ongelmia niistä ei tullut. Minunhan pitää tällä hetkellä edetä Bliin kanssa samaa vauhtia puomilla, ei saa yhtään vedättää koska muuten tulee isolla riskillä iso loikka. Kepit oli sopivassa paikassa, toisella radalla piti miettiä kummalta puolelta haluaa mennä että saa poikittain olevan hypyn menemään. Päädyin häiritsemään koiraa niin, että muuten hieno hyppy tuli hitusen häirityksi :D Parissa kohtaa olin totaalisen myöhässä. Yksi takaakierto tuli niinsanotusti syliin, onneksi ei valahtanut selän taakse. Yhdessä paikassa Blii ampui putkesta tosi pitkälle ja minun piti pitkään odottaa että saa oikean hypyn otettua, ja se aiheutti sen että en ehtinyt valssaamaan (tai en halunnut mennä riskeeraamaan) joten hypylle tulikin poispäinkäännös.
Itse radathan olivatkin sitten nollia!!! Vähän hienoa! Siis ihan epätodellinen olo tuli. Saatiin nousunollat aikaiseksi viikonlopussa! Molemman radan jälkeen jouduin varmistamaan että olivatkohan ne nollia. Meidän kontakteilla yms pienillä jutuilla en ole yhtään varma tuleeko nollaa. Eikä sitä aikaa ole katsella tuomaria radalla :D Jos nyt sattuu seisomaan sopivasti niin sitten tietty näkee sivusilmällä nouseeko käsi. Tällä kertaa ei noussut! Jesh!
Tässä nämä nollat kakkosluokasta!

Nyt meillä alkoi armoton pähkäily miten tehdä kolmosten kisojen kanssa. JOS saisi reilun 50 nollaprossan aikaiseksi, olisi mahdollista päästä pienellä rypistyksellä jopa SM kisoihin. Siis mahdollisuus olisi. Mikäänhän ei ole varmaa, ja onhan tuo vielä raakile kolmosluokan koirasta :P Noh, minä mietin, katson ja haistelen. Ehkä jopa treenaan ja katson miten menee ja siitä annan suunnitelmien elää. Olisi siis ollut helpompaa jos nousu kolmosiin ei olisi vielä tapahtunut :D

Katsotaan kuinka pienen sinisen salaman käy!